Sivut

maanantai 9. marraskuuta 2015

Motivaatio nollassa

Otsikko kertoo jo melkomoisen paljon. Mulla ei nyt vaan kertakaikkiaan riitä aika taikka jaksaminen blogin pitämiseen tällä hetkellä. Tämä ei nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että poistaisin blogin kokonaan, kunhan vaan jätän sen hieman pidemmälle tauolle. Tällä kertaa tauolle en ole määrittänyt mitään aikaa, vaan jatkan kirjoittamista sitten taas, kun jaksan ja ehdin. 

Tauon aikana blogi kokee myöskin muutosta, ei heti näkyvää, mutta kuitenkin mietin ja valmistan uutta ulkoasua, sekä nimeä. Kyllä, blogin nimikin on vaihtumassa. Vanha ei enää oikein nappaa. Uusi nimi on jo keksittynä, se kuvailee hieman paremmin uudistuvan blogin sisältöä. Saatte tietää sen kuitenkin vasta sitten, kun jatkan kirjoittelua! ;)

Näihin sanoihin päätänkin sitten tämän postauksen - mahdollisesti viimeisen tällä blogin nimellä - ja pidän ehkä en-niin-ansaitsemani tauon blogimaailmasta (olen kuitenkin melko laiska bloggaaja ollut) mutta ehkä minäkin vielä joskus saan tapani parannettua. :D

Tämän postauksen kuvituksena toimii sekalainen seurakunta vanhoja kuvia.

Mun puhelin ja sen taustakuva, samalla tässä harjoittelin manuaalin käyttöä kameralla, kuva syyskuulta.

Tilannekuvat ovat niitä parhaita, vaikkakaan tämä ei niistä tilannekuvista sitä parhaimmistoa ole :D
Manuaalilla harjoittelua
Yksi "photoshootingin" otoksista, visio tuli out of nowhere ja mentiin vaan kaverini kanssa vähän matkan päähän kodistani ottamaan kuvia. :D

Tämä kuva on yksi kaikkien aikojen lemppareistani. Oltiin Brunon kanssa aamulenkillä lokakuisena, melko viileänä aamuna :)
Samalta reissulta kuin edellinenkin kuva. Oli kyllä kaunis auingonnousu :)