Treeniä treeniä

Tammikuun alusta ollaan taas jatkettu aktiivisesti agilityn parissa, jossain aikaisemmassa postauksessa saatoin alkeisjatkokurssin mainitakin. Taidot ovat kehittyneet niin koiralla kuin ohjaajallakin ja paljon uusia asioita ollaan oivallettu.

Kuvat otettu 25.1.2017

Erityisen ylpeä pienestä valkoisesta olin kuitenkin viimeisimmällä agikerralla, kun alettiin harjoittelemaan takaaleikkausta. Meidän käytössä oleva osa kentästä oli jaettu kahtia niin, että toisella puolella yksi sai harjoitella takaaleikkausta, ja toisella puolellaa oli valssiharjoitus. Molemmissa pisteissä oli aina yksi koira kerrallaan ja sillä aikaa loput, eli meidän ryhmän tapauksessa kaksi muuta koirakkoa odottivat sivummalla antaen muille harjoitusrauhan. Pieni treeniryhmä on kyllä onni.

Brunon kanssa oltiin ensin sivummalla ja sen jälkeen mentiin takaaleikkausharjoitukseen. Harjoituksessa oli suora putki ja sen jälkeen hyppy, jonka jälkeen oli käännös joko oikealle tai vasemmalle ja toinen hyppy. Harjoitus aloitettiin niin, että minä juoksin putken oikealla puolella ja ohjasin koiran ensimmäiselle hypylle, jonka takana hieman vasemmalle puolelle sijoitettuna oli palkkausalusta. Idea oli siis se, että koiran lähdettyä hyppyyn ohjaaja leikkaa takaa toiselle puolelle. Koira hiffasi idean tosi nopeasti, kun juoksin putken oikealla puolella ja pian saatiin otettua jo toinen hyppy ensimmäisen perään. Sama harjoitus toistettiin vielä tietysti niin, että juoksin vasemmalla puolella ja siitä B vähän hämmentyi, mutta parin kerran jälkeen sekin oli ihan ok. Ylpeä sai kyllä jätkästä olla, aikaisemmin meillä on hallilla putken kanssa ollut se ongelma, että se tahtoo niihin kovin herkästi merkkailla. Kotona se rakastaa meidän pientä olematonta metrin mittaista putkea yli kaiken, mutta hallilla syystä tai toisesta ei ole aina sujunut. Nyt blondi kuitenkin viiletti putken läpi niin kovaa kun pienistä koivistaan lähti, ei aikomustakaan, että se olisi jäänyt sinne jumittamaan! Muutenkin se teki koko harjoituksen niin täysillä, kyllä siitä vielä hyvä harrastuskoira tulee! <3

Mun luu älä koske.

Takaaleikkausharjoituksen jälkeen käytiin nopsaan ulkona ja siirryttiin sitten hetkeksi rauhoittumaan sivummalle, jotta toiset saivat treenata rauhassa. Tämä olikin hyvä tilaisuus harjoitella "vieraassa" paikassa rauhoittumista, ja loppujen lopuksi blondi yllätti minut täysin rauhoittumalla tosi hyvin. Edes pari kertaa treenialueelta karannut ja moikkaamaan tullut porokoiraneiti ei saanut jätkän pasmoja sekaisin, päinvastoin, siinä se makasi rauhassa jalkojeni juuressa ja vähän vain haisteli, kun toinen tuli viereen pörräämään. Jos me nyt saataisiin jatkossa enemmänkin tämänlaista rauhallisuutta hallille, tähän mennessä kun kaverin on aina pitänyt ensimmäiseksi ilmoittaa kaikille olevansa paikalla. Ajattelin myös "opettaa" Brunolle jonkun jutun, jonka luokse se ymmärtäisi rauhoittua. Tuolla hallilla palkkailin sitä satunnaisesti maassa olleen lapaseni päälle silloin, kun se oli rennosti, jospa me tehtäisiin mun lapasista se juttu. No, sen näkee sitten.

Kilometrikieli

Eilen naksuttelin ihan täälä kotona hetken aikaa takajalkatargettia. Meillä ei tähän mennessä ole ollut mitään tiettyä juttua minkä kanssa sitä oltaisiin treenattu, välillä on harjoiteltu rappusilla, välillä paksun kirjan kanssa ja välillä ties miten. Nyt kuitenkin löysin isäni luota sopivan tyynyn, jonka kanssa varmaan tästä eteenpäin harjoitellaan. Perjaatteessahan Bruno osaa takajalkatargetin jo, mutta tosi paljon siinä on vielä hiomista. Perusidea koiralle kuitenkin pitäisi olla aika selkeä.

Koitan tässä jossain vaiheessa ottaa kotitreeneistä videota, jotta materiaalissa olis vähän vaihtelevuutta perus kuvien rinnalle. Muutenkin yritän tässä alkuvuoden mittaa saada blogia aktiivisemmaksi, pikkuhiljaa se alkaa soljumaan mukaan normaaliin arkeen. Tähän mennessä olen ollut huono bloggaaja, myönnän sen itsekin, mutta ehkä tämä nyt on se ääneen lausumaton uudenvuodenlupaus, joka toteutuisi. Tulevaisuudessa toimiva ja joustava vaihtoehto itselleni olisi varmaankin se, että kirjoittaisin postaukset esimerkiksi bussimatkalla kouluun tai sieltä kotiin kännykällä, usein minusta tuntuu, että kännykällä kirjoittaessa ajatus kulkeekin paljon paremmin. Kuvat voin sitten aina jälkikäteen nopsaan koneelta lisätä kotona ja näin blogin pitäminen helpottuu itselläkin. Aina on ollut jotenkin niin työn takana avata se läppäri ja kirjoittaa postaus ja katsoa kuvat, vaikka konetta kuitenkin melkein joka päivä käytän. Kännykkä kuitenkin on siinä mielessä helpompi, että se nyt muutenkin kulkee koko ajan ja joka paikassa mukana, jolloin saan ideat ja ajatukset nopeasti ja helposti ylös. Aikataulullisesti tää helpottais omaa arkea myös, itse kun olen tällainen harrastava ihminen, niin täysin harrastusvapaita päiviä viikossa on vain yksi tai kaksi. Näin saisin bloggauksesta kaiken irti kuitenkaan käyttämättä liikaa aikaa siihen. Itse asiassa suurin osa tästäkin postauksesta on kirjoitettu kännykällä, tämän viimeisen kappaleen vain jouduin kirjoittamaan uudestaan, se ei ollut jostain syystä tallentunut. Alkuperäinen kappale oli mielestäni parempi, mutten sitä ulkoakaan enää muista, niin piti yrittää vain muistella, mitä siihen olin kirjoittanut.

Voi olla, että nyt jonkun aikaa postauksissa näkyy vain vanhoja arkistojen kätköistä löytyneitä kuvia, mutta koitan napsia kuvia aina kun ehdin (eli todennäköisesti vain viikonloppuisin). Ensi viikolla mulla on taas koeviikko, joten voisin silloin keksiä jotain kivaa tänne, ainakin MyDay olisi tarkoitus tehdä jossain välissä kirjallisena, koiran liikkumismuodot voisi myös olla hyvä ja MyWeek tuon mydayn rinnalle. Tässä alkuvuoden mittaan toteutan noita sitten sitä mukaa kun ehdin, ja sekaan tulee sitten tämän tapaisia treeni- ja kuulumispostauksia.

Ihan eka kuvauskeikkani

Otsikostahan sen jo huomaa, vihdoinkin pääsin ihka ensimmäiselle kuvauskeikalleni. Oltiin kaverini kanssa jo pidemmän aikaa suunnitelleet, että tulisin kuvaamaan häntä ja hänen poniaan, ja pari viikkoa sitten aikataulut osuivat vihdoinkin sopivasti ja matka alkoi kohti tallia. Kaverini ja hänen äitinsä olivat hyvin suunnitelleet etukäteen, missä kuvia otettaisiin ja minun täytyi sitten vain ikuistaa hetket. Näiden kanssa oli tosi helppo toimia, kun visiot olivat valmiina eikä paljoa tarvinnut miettiä. Olen tuntenut kyseisen ystäväni miltei koko ikäni, joten jo sen puolesta oli mukava toimia ja yhteistyö ja kommunikaatio pelasi tosi hyvin. Kuviin olin tosi tyytyväinen, ja vaikka kaikkien kuvien läpikäymiseen ja parhaiden valitsemiseen ja läpikäymiseen menikin aikaa, oli se silti sen arvoista. Muutama kuvista nousi omiksi lemppareiksi, ja ajattelinkin julkaista niitä täällä blogin puolella.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi 2016 oli yhtä vuoristorataa ja nyt voi onneksi sanoa sen olevan ohi. Alkuvuosi oli minulle vähän hankalaa aikaa, mutta kesää kohden kaikki alkoi sujumaan paremmin. Kesäkuun Saksan reissu oli yksi vuoden kohokohdista! Heinäkuussa oli taas vähän henkilökohtaisia ongelmia, mutta niistäkin selvittiin. Itse asiassa syksyllä uudessa koulussa aloitettu opiskelu auttoi todella paljon ja olen saanut hirveästi uusia kavereita. Kaverit tukivat myös silloin, kun 14-vuotias koiramme Ransu pitkän ja hyvän elämänsä päätteeksi lähti sateenkaarisillan toiselle puolelle.

Loppuvuodesta päästiin myös Brunon kanssa agilityn alkeiskurssille, joten loppua kohden vuosi on parantunut, vaikka pieniä vastoinkäymisiä onkin tapahtunut. Agilityn merkeissä päästäänkin jatkamaan jo aika pian, nimittäin alkeisjatkokurssilla, joka alkaa ensi viikolla.

Joulun jälkeen lähdettiin isoveljeni ja pikkusiskoni kanssa muutamaksi päiväksi Pohjanmaalle isovanhempien luokse käymään. Isovanhempani asuvat maalla ja rakastan sitä paikkaa yli kaiken. Tykkään niin paljon siitä, kun voi rauhassa luonnon keskellä kävellä koiran kanssa, eikä tarvitse vaivata päätään vastaantulijoilla. Brunokin selvästi nautti päästessään juoksemaan vapaana laajalla alueella. Tosi hyvin se totteli taas luoksetulokäskyjäkin paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Uusi vuosi oli ja meni, olin kotona kaverin kanssa eikä tehty mitään ihmeellistä. Tämä uusi vuosi oli tosiaan vasta toinen Brunolle ja Saagalle, ensimmäinen ilman Ransua. Hyvin ne kuitenkin reagoivat raketteihin, vähän ne ihmettelivät ääniä, mutta en nyt sanoisi että kumpikaan niitä erityisen paljon olisi pelännyt. Brunoa jänskätti ehkä vähän enemmän, mutta ihan hyvin yö meni.

Ensimmäisenä päivänä treenailtiin esteitä meidän pihalla. Harjoiteltiin valssia ja eteenlähettämistä. Bruno oli hieman laiskalla päällä, mutta syttyi tosi hyvin eteenlähetyksissä. Yritin ottaa treenistä videota, mutta kamera oli temppuillut jotain omiaan ja pätkinyt videoita ennenaikaisesti, joten eteenlähettämisestä ei ole ollenkaan materiaalia.

Eilen lähdimme Brunon kanssa Turkuun. Jäimme kauppatorilla pois ja kävelimme koulureittini, jonka jälkeen lähdimme päämäärättä hortoilemaan jonnekin päin. Jossain vaiheessa matkaa päätin, että mennään käymään koirapuistossa, ensin suunnitelmissa oli että olisimme menneet Kakolanmäen koirapuistoon (tosi kivalla paikalla, kannattaa käydä jos asuu Turun seudulla) mutta päädyttiinkin sen sijaan Kupittaan koirapuistoon. Kauaa ei ehditty yksin olla, kun paikalle tuli mies shiba inu -uroksensa kanssa. Pojilla oli vähän keskinäistä känää, mutta selvittiin ihan vain murinalla ja tuijottelulla. Onnea on koira joka ei varta vasten kerjää verta nenästä vaan osaa väistää, kun toinen koira uhittelee *koputtaa puuta*. Vaikka Brunokin murisi, tuli se heti kauemmas kun kutsuin. Loppua kohden oli välit aika lailla selvitetty ja murina jäi melkein kokonaan pois. Ei oltu puistossa ihan kamalan kauaa, suunnilleen puoli tuntia siellä pyörittiin ja sitten minulle tuli kylmä ja lähdettiin kohti bussipysäkkiä ja kotia. Bussimatkalla pieni kermanvärinen karvapallero melkein nukahti ja ilme oli aika "kukamitämissähäh" kun piti jäädä bussista pois. Vaikka viihdytäänkin molemmat paremmin täälä kauempana kaupungin vilinästä, on se ihan kivaa vaihtelua välillä lähteä jonnekin uusiin lenkkimaisemiin. Ja tuon kanssa nyt on helppo matkustaa kun kulkee bussissa niin fiksusti.

Tänään käytiin suunnilleen parin tunnin lenkillä, käveltiin ensin Ihalan koirapuistolle, vietettiin sielä ehkä vartti kun yksin oltiin ja jatkettiin sitten matkaa. Puolet ajasta mulla ei ollut hajuakaan missä päin mentiin, mutta ei se menoa haitannut.

Mulla jatkuu koulu taas ensi maanantaina, joten pitää nyt ehtiä nauttia vielä näistä viimeisistä lomapäivistä. Mukavasti pakkasetkin tulivat tänne Suomeen nyt uuden vuoden myötä.

Toivottavasti muilla on alkanut uusi vuosi yhtä hyvin!