Sivut

tiistai 5. syyskuuta 2017

Arkeen paluu

Mulla alkoi koulu tuossa muutama viikko sitten ja kyllä huomaa, kuinka vapaa-aika on melko kortilla. Tässä jaksossa pääsen kolmena päivänä neljältä ja yleensä kyseisinä viikonpäivinä mulla on useimmiten myös joko futistreeniä tai -peliä. Tästä johtuen noilta päiviltä usein jää osa ellei kaikista läksyistä rästiin myöhemmäksi, ja se taas lisää muiden päivien kouluhomman määrää. Silti olen yrittänyt joka päivä päästä Brunon kanssa edes jotain tekemään, äitin viikoilla äiti yleensä onneksi käy jos en itse ehdi ja iskän viikoilla saavat olla päivät pihalla, joten mitään hätää kärsimässä ei B ole. Aktiivinen koirahan se on, kerää jostain ihan tyhjästä pöllöenergiaa ja saattaa välillä sisälläkin rallittaa ihan turhasta.


Treenirintamalle ei tälläkään hetkellä vielä kuulu mitään uutta, agilityn ryhmäpaikasta mun pitäisi kyselyä pistää. Todennäköisesti aletaan myös kerta viikkoon käymään koirakoulu/TOKO/mitä lie tapaamisissa, tämä toivonmukaan tois taas vähän rutiinia meidänkin hommaan.

Ikuisuusprojektimme vapaanapito/luoksetulo ja vetämättä hihnassa kulkeminen edistyvät myös. Muutamia kertoja kun mettässä ollaan menty, olen pätkittäin uskaltanut pitää vapaana. Tällöin kuitenkin aika usein pitää vielä kutsua ettei katoa näköpiiristä, mutta on nykyään ainakin paremmin kuulolla kuin mitä ennen. Tavoitteena olisi joskus tulevaisuudessa pystyä pitämään pitkiä aikoja irti ilman että lähtee hajujen perässä näkymättömiin huitelemaan. Pitkään ja kärsivällisesti tätä kuitenkin pitää vielä treenata, onneksi ei tälläkään mikään kiire ole. Pitkässä liinassa tai flexissä nyt lähinnä suurimman osan ajasta vapaana pidettävillä alueilla kulkee.


Vetämättä hihnassa kulkeminen onkin sitten ihan oma tarinansa. Välillä tuntuu, että vaikeudet ovat vihdoinkin takana ja että pitkän yrittämisen jälkeen työ olisi tuottanut tulosta, mutta heti seuraavana päivänä voidaan ottaa hirmuisesti takapakkia ja taas tuskailla kuinka kovapäinen koira multa löytyy. Toki se on vielä nuori, vasta kaks ja puoli, joten on päiviä kun hormonit hyrrää eikä mihinkään pysty keskittymään. Ja sitten on näitä päiviä kun sitä saa suurin piirtein perässä raahata ihan kuin se olisi joku satavuotias raihnainen vanha ukko, joka ei jaksa enää liikkua. Yksin menee yleensä ihan ok, mutta heti jos mennään yhdessä Saagan kanssa, jää vetovaihde päälle. Tunnetusti porukassa tyhmyys tiivistyy..

Kunhan vaan arkirytmistä saadaan kiinni, alkaa homma toivon mukaan luistamaan joka asiassa paremmin !