Sivut

lauantai 26. syyskuuta 2015

Mietteitä ja peruskuulumisia

Menin tänään tavalliseen tapaan tallille. Ensiksi täytin hevosten vesiastiat tarhoista, koska Marianne niin oli pyytänyt. Sen jälkeen hain Santun sisälle ja harjasin ja varustin sen.

Tuoreiden kuvien puutteessa kuvituksena toimii vanhoja kuvia, joista osassa ratsastajana en ole minä, vaan Marianne. :)

Alkukäyntien jälkeen aloin työskentelemään käynnissä. Tein voltteja ja pysähdyksiä, ja kun Santtu rentoutui yhteen suuntaan, vaihdoin suuntaa ja tein samaa toiseen kierrokseen. Santtu kuunteli ihan hyvin ja taipui kivasti.





Käynnin jälkeen aloin ottamaan ravia. Olin jo päättänyt, että tänään treenataan harjoitusravia. Otin jalustimet pois ja aloin tekemään käynti-ravi-siirtymisiä, jotta saisin vähän tuntumaa raviin. Alkuun Santtu oli todella hidas reagoimaan apuihin, mutta kun jatkoi siirtymisien tekoa, alkoi ruuna kunnolla keskittymään. Laitoin jalustimet takaisin jalkaan ja aloin ratsastaa kunnolla harjoitusravia. Tänään tuli taas huomattua, että hevosta todellakin pitää ratsastaa kunnolla, jotta sen saa kulkemaan oikein päin. Ensimmäistä kertaa sain Santun todellakin ratsastettua ravissa kunnolla alle. Sain tehdä koko ajan töitä, että muoto pysyi, mutta oli kyllä täysin vaivan arvoista. Vaikka ravi olikin aika hidasta, niin silti pikkuhiljaa se yhteistyö vaan paranee. 








Otin kunnon ravityöskentelyä molempiin suuntiin jonka jälkeen kävelin hetken aikaa. Sen jälkeen otin laukkaa kumpaankin suuntaan pari kertaa pääty-ympyrällä. Laukan jälkeen otin taas hetken aikaa ravityöskentelyä ja sitten kävelin taas. Välikäyntien jälkeen otin vielä hetken aikaa kumpaankin suuntaan ravia ja sitten menin loppukäynnit. Eli tänään oli ns. ravipäivä. :D


Tämän päivän ratsastuksesta jäi tosi hyvä fiilis, koska palasrt loksahtivat paikalleen ravin kanssa. Tästä on tosiaan vain suunta ylöspäin. Joskus sitä unohtaa, ettei sinne selkään saisi vain jäädä matkustamaan, vaan siellä selässä pitäisi tehdä töitäkin. Mutta kun sitten muistaa ihan kunnolla ratsastaa ja ainakin yrittää, alkaa tuloksiakin syntyä. Näillä fiiliksillä eteenpäin, ehkä me joskus päästään johonkin koulukisoihinkin asti! ;)


Yksi koiristamme, Saaga, pääsi kesällä ihan lähikontaktiin Santun kanssa. Vähän pentua pelotti kun toinen oli niin iso, mutta Santtu käyttäytyi tosi fiksusti, joten mitään pelättävää Saagalla ei oikeastaan ollut. :)

Santtu varmaan tajusi, että toinen on vielä ihan pieni ja peloissaan, kun se antoi Saagan ihan kaikessa rauhassa haistella koko pään läpi ja oli muutenkin tosi kiltisti. :) <3

Saaga nuolikin Santtua pari kertaa turvasta eikä ruunaa tuntunut asia ollenkaan haittaavan. Musta tuntuu, että Santtu tykästyi Saagaan. ;)








perjantai 18. syyskuuta 2015

Uutta ulkoasua taas vaihteeksi

Päivittelin taas ulkoasua, värimaailma pysyy melko samanlaisena, nyt se on vain hieman sinisempi.

Vanha ulkoasu

Uusi ulkoasu


Kumpi miellyttää enemmän silmää?








sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Vuosipäivä meni jo

Tosiaan, kiireiltäni en ole yhtään huomannut, että 30. elokuuta olisi ollut blogin ensimmäinen vuosipäivä! Hassua ajatella, että olen kirjoittanut tätä jo vuoden ajan, vaikka postaaminen ei todellakaan kovin säännöllistä ole... :D

Blogi on ensimmäisenkin vuoden sisällä ehtinyt melko paljon muuttua, esimerkiksi postausten otsikoissa. Aluksi yritin olla kekseliäs ja laittaa lauseen ensimmäisen sanan otsikkoon ja lopettaa lauseen postauksen alussa. Jossain vaiheessa ei vaan enää riittänyt jaksaminen miettimään kiinnostavia ensimmäisiä lauseita. :D Toinen asia mikä on melko "rajusti" muuttunut blogin aikana, on päätähdet. Aluksi ajattelin kirjoittaa kaikkea vuokraponistani ja kaikista lemmikeistämme. Kuitenkin kahden blogin tärkeimmän tähden nukuttua pois olen pikkuhiljaa alkanut vähentämään päätähtiä. Blogista tulee vähitellen omaan silmäänkin helpompi kun ei tarvitse miettiä vaikkapa banneria tehdessä, että mahtuvatkohan nyt ne kaikki nisset ja nasset siihen jotenkin. Kun tärkeimpinä blogin tähtinä toimii kirjoittajan lisäksi vain vuokrahevonen (jonka kanssa yhteistä taivalta on muuten pian jo vuosi takana..! <3 ) ja koiranpentu, jota koulutan ja jonka kanssa toimin, on blogi jokaiselle selkeämpi. Tietenkin muistakin kavereista tulee aina välillä jotain juttua, mutta pääasiassa koitan pitää blogia vähän suppeammassa sisällössä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö välillä tulisi jotain aivan aiheesta poikkeavaa... ;)

Tässä vielä muutamia postauksia ja kuvia vuoden varrelta.

Elokuu 2014




Syyskuu 2014













Lokakuu 2014






Marraskuu 2014


Joulukuu 2014










Tammikuu 2015









Helmikuu 2015












Maaliskuu 2015





Huhtikuu 2015


Voi juku kun Bruno on ollu pieni <3








Toukokuu 2015




Kesäkuu 2015









Heinäkuu 2015






Elokuu 2015


Turku

Teuva
Syyskuu 2015