Sivut

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vihdoinkin videota!



Nimittäin meidän tempputreeneistä. Kuvasin koko roskan yksin, sen takia osassa videoista olemme aika reunassa tai kuvakulma on muuten huono. Kamera sääti koko ajan myöskin jotain tarkennuksen kanssa, en tiedä miksi se etsi koko ajan uutta tarkennuskohdetta...

Ja vaihteeksi taas elektroniikkalaitteet (tai oikeastaan niiden sovellukset) vihaavat minua, puhelimeni on temppuillut jo monen kuukauden ajan ja nyt videonmuokkausohjelma jonka latasin ja on kuin unelma, onkin sellainen, että lisenssistä pitää maksaa yli viiskymppiä että videoista saa hervottoman kokoisen vesileiman pois. Tällä hetkellä minulla ei ole siihen varaa, ja koska tappelin videon kanssa yli tunnin, julkaisen sen jokatapauksessa oli siinä se vesileima sitten tai ei. Ehkä joskus myöhemmin saan lisenssin ostettua ja videosta vesileiman pois, siihen asti on nyt pärjäiltävä näin.


"Varpaita on kiva nuolla." T: Bruno


Mutta tosiaan, temppuja sun muuta harjoiteltiin, videolla näkyy myös epäonnistumisia, koska en kaikkia halunnut pois leikata. Mentiin hyvällä mielellä ja jokaista temppua vain hetken aikaa, ettei kiinnostus mene. Syliin hyppäämisestä sen verran, että vaikka pari kertaa se näyttääkin vähän epämukavalta ja hurjalta, koira hyppää joka kerta innokkaasti syliin, se ei vain ymmärrä ottaa tarvittavaa vauhtia vaan yrittää aina paikaltaan hypätä sellaisia jänniä tasajalkahyppyjä. Sen takia se ei pääse kunnolla syliin asti ja siksi tätä harjoitellaan porrastaen eri korkeuksilla.

Ihan kaikkia Brunon osaamia temppuja videossa ei näy, siitä puuttuu mm. esineen pitäminen mikä on vielä todella paljon työn alla. Suurin osa on kuitenkin tuossa näkyvillä. :)





Mitä temppuja teidän lemmikkinne osaavat?






maanantai 25. heinäkuuta 2016

Linkkaa blogisi

Tässä joku aiemmassa postauksessa ilmestynyt kuva Brunosta, kirjoitin tämän postauksen kännykällä niin sen takia en saanut kokonaan uutta kuvaa laitettua


Tää onkin harvinaista, että tulee kahtena peräkkäisenä päivänä postaus ;). Ajattelin kuitenkin tehdä blogin historian ensimmäisen Linkkaa Blogisi- postauksen. Olen tänään menossa Poriin jalkapallopeliin, joten voin automatkoilla mukavasti jo katsella linkattuja blogeja.

Säännöt ovat hyvin simppelit:

-Sinun EI tarvitse olla blogini lukija
-Blogin aihe voi olla mikä tahansa, kaikki kissat, koirat, lifestylet, ihan kaikki menee
-Laita kommenttikenttään blogisi toimiva osoite, lyhyt kuvaus blogistasi ja yksi (tai useampi jos tulee mieleen) postausehdotus

Ja eikun linkkailemaan! Aikaa on tämän viikon sunnuntaihin asti!




sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Ulkoasun päivittelyä

Päätin nyt taas vaihtaa ulkoasua uudempaan, tällä kertaa tein sellaisen bannerin, joka voisi sitten mahdollisesti olla hieman pidempäänkin eikä sitä tarvitsisi ainakaan heti olla vaihtamassa. Ulkoasua päivittelen vielä sitä mukaa kun ehdin ja jaksan, joten kokonaan valmis se tulee olemaan vasta myöhemmin.

Pahoittelen tätä pitkää taukoa, mikä tässä nyt on ollut. Koitan nyt kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne useammin, tällä hetkellä en vain ole kesätöiden ja harrastusten ohella jaksanut käyttää kaikkea vapaa-aikaani koneen äärellä. Mutta yrittänyttä ei laiteta, ehkä mä tästä vielä reipastun..!

Vanha ulkoasu

Uusi ulkoasu


Hyviä viimeisiä lomaviikkoja lukijoille, minulla on vielä yksi viikko töitä edessä, sitten saan lomailla kaksi viikkoa ja sen jälkeen mennäänkin jo kouluun. Minusta tulee taas ykkösluokkalainen, kun menen lukioon. Vähän jo jännittää, mutta onneksi pääsin juuri siihen kouluun mihin halusinkin! :)