Sivut

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Me tehtiin se !!

Ja niin koitti lauantai-aamu ja jännitys alkoi kohoamaan. Puoli kymmenen aikoihin pakkasin koiran autoon ja lähdin hakemaan äidiltä rokotustodistusta. Kymmenen pintaan saavuttiin Raision Koirakoulun tiloihin ja suunnattiin ilmoittamaan paikalla olomme järjestäjille. Kauan saatiin odotella ennen kisojen alkua, vaikka kymmeneltä ensimmäisen luokan olisi kuulunut alkaa. Porukka oli kuitenkin ystävällistä ja ainakin saatiin rauhassa tutustua pieneen halliin ja koittaa vähän rauhoittua. Bruno on vähän aina levoton uusissa paikoissa varsinkin vieraiden koirien keskellä, mutta rauhoittui siinä ajan myötä ihan hyvin.

Ensiksi oli avoin luokka ja sen jälkeen möllit ja vasta viimeisenä startit, jossa mekin oltiin mukana. Vähäisestä osallistujamäärästä riippumatta tuntui kisojen eteneminen vähän turhan hitaalta mutta vihdoin ja viimein pääsimme sitten ihan virallisesti korkkaamaan kisauramme, vaikkakin näin episten merkeissä. Olimme starttiluokan ensimmäinen lähtijä, yhteensä luokassa oli neljä koirakkoa. Pari mokaa tuli radalla tehtyä mutta ei se nyt niin vakavaa ole, pääasia että hengissä selvittiin ! Muutkin koirakot pääsivät vaikeuksista huolimatta aina radan loppuun asti ja koko ajan oltiin kannustavalla hengellä mukana. 

Itseäni oli jännittänyt sen verran paljon, etten ollut edes tullut ajatelleeksi palkintoja. Mutta kuinka ollakaan, me selvittiin nopeimmalla ajalla ja vähimmillä virhepisteillä luokan ykkösiksi !! Kisoihin oli hommattu ihan kunnon palkinnot, saatiin pokaali ja kaikki ! Todella mukava aloitus siis meidän kisaamiselle. Ja kaikesta siitä turhasta odottelusta huolimatta jäi päällimmäisenä hyvä fiilis, kaikki olivat todella ystävällisiä ja kannustavia. Tästä on hyvä jatkaa eteen päin !


Ylpeä koira palkintonsa kanssa raskaan suorituksen jälkeen !





maanantai 9. huhtikuuta 2018

Ja niin me taas treenataan

Keskiviikkona ja sunnuntaina oltiin taas hallilla, tosin sunnuntai meinas mennä aika farssiksi. Kerrankin sain siskon mukaan kuvausapulaiseksi, mutta hallin pihaan saapuessa alkoi näyttää siltä, että täytyykin kääntyä samantien takaisin. Parkkipaikka oli täynnä autoja ja kahdesta agihallista toinen olikin varattua odotettua pidemmäksi aikaa. Toinen halleista olisi ollut tavallaan vapaa, mutta joku toinen oli kerennyt hieman ennen meitä paikalle, joten sekin mahdollisuus meni sitten siinä. Käytiinkin sitten chekkaamassa vielä kolmas, eräänlainen koulutushalli, ja sekin oli vielä varattuna. Se kuitenkin vapautui kaikista nopeiten, eikä jouduttu puolta tuntia pidempään odottelemaan. Siinä ajassa kerkesikin hyvin ottamaan alkulämppälenkin lähimetsässä.


No vihdoinkin sitten päästiin halliin. Tällä kertaa käytössä oli vähän suppeammin agilitykalustoa, ja alkuperäisen, hieman monipuolisemman treenin sijaan jouduimme tyytymään pelkästään keppeihin ja pariin esteeseen. Tuolla lämpimässä hallissa oli kuitenkin meidän oppimiseemme sopivammat kepit, kuin mitä niissä ihan kunnon agilityhalleissa. Kepit nimittäin sai telineistä irti, ja alkuun treenailtiinkin kahdella ja neljällä kepillä. Lopuksi päästiin jo taas kuuttakin keppiä, ja välillä (kuten videostkin näkee) palkkailin ekaa ja tokaakin väliä. Aika hyvin B alkaa hiffaamaan, mitä siinä haetaan.

Hyppyjen kanssa ei tehty mitään ihmeellistä, vähän eteenpäin lähetystä ja pari vähän vaikeamman kulman lähestymistä, mutta ei nyt muuten mitään mainitsemisen arvoista. Rengaskin tuolta löytyi, mutta se ei ollut yhtä hyvä kuin agilityhalleissa eikä Bruno oikein ymmärtänyt sen päälle.

Ensi lauantaina päästäänkin sitten ensimmäistä kertaa ihan kisailemaan, vähän jännittää nyt jo ! Nyt ollaan kuitenkin onneksi päästy treenaamaan aika hyvin, joten hyvillä lähtökohdilla ollaan ainakin menossa.