Sivut

perjantai 18. toukokuuta 2018

KESÄ !

Vihdoin saatiin se kunnon kevät ja alkava kesä tänne Varsinais-Suomeenkin ! Monta päivää on jo ollut todella lämmin, välillä lähennellyt kai ihan kolmeakymmentäkin astetta. Eilen ukkosti ja täksikin päiväksi oli kai luvattu, mutta koko päivän on ollut pilvetön sää. Otinkin siis säästä kaiken irti ja lähdin ulkoiluttamaan kameraa niinkin pitkälle kuin omalle pihalle kukkivan omenapuun luo. Koira komennukseen ja kamera laulamaan ! Seuraavaksi siis päivän kuvasatoa, tuli omaan makuun ainakin tosi kivoja, ja sain Brunon jopa vähän temppuilemaan ensimmäistä kertaa kameran edessä !














tiistai 1. toukokuuta 2018

Salo RN

Lauantaina 28.4. käytiin Salon ryhmänäyttelyssä, pikkusisko oli oman koiransa kanssa kehässä pyörähtämässä, Brunollahan ei pallien puutteen takia enää virallisiin kehiin asiaa ole. Alla kuitenkin muutamia näytelmistä napattuja kuvia, paljon oli ainakin omaan makuun kauniita koiria !

nuori koiraihminen in the making !

Vinttareita ei tuossa näyttelyssä arvosteltu, mutta turistikoirana oli jos jonkun rotuista, muun muassa tämä whippet :)


Tämä oli aika sympaattinen pari, koiran ja handlerin välistä tekemistä oli kiva seurata









Tätä ei olisi uskonut yli 14-vuotiaaksi koiraksi, sen verran hyväkuntoinen oli vielä !





Meidän Saaga <3