Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruuna. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Anna mun olla syypää sun hymyyn

Se tunne, kun kaikki alkaa pikkuhiljaa loksahtaa paikalleen. Kun asiat alkavat pikkuhiljaa sujua suunnitelmien mukaan.



Eilen olin taas tavallisesti tallilla, aikeina tottakai ratsastaa Santulla. Kaverini Sofia oli mukana. Ja onneksi olikin. Minulla tuppaa ratsastaessa olla vähän huono ryhti, ja nyt komensinkin Sofian huutelemaan selän suoristuksesta. Tämä auttoi itseäni hirveästi ja kuvia katsoessa ja vertaillessa huomasin ryhtini olevan nyt paljon parempi, kun jouduin keskittymään siihen. Sen lisäksi Santtu oli tänään aivan super! Työskentelimme ekat puoli tuntia vain käynnissä ja yritimme saada käynnin hyväksi ja hevosen liikkumaan kunnolla.




Kun sitten lopulta otin raviakin, oli ruuna todella cool. Ravi oli hämmästyttävän pehmeää ja rentoa. Olin niin ylpeä itsestäni ja Santusta. Kerrankin saimme letkeää ja rentoa, mutta silti eteenpäin liikkuvaa ravia! Välillä Santtu itsekin rentoutui enemmän ja laski päätään, ehkä mä siis vihdoinkin osaan tehdä jotain oikein... ;)



Otin vain yhden laukannoston kumpaankin suuntaan, mutta enempää ei edes tarvittu. Nostot onnistuivat heti, ja laukka rullasi hyvin eteenpäin. Laukkasin pääty-ympyrällä muutamat kierrokset ja pari kertaa koko kentän ympäri. Vasempaan kierrokseen laukka oli erittäin hyvää, Santtu laukkasi rennosti eteenpäin, muttei silti meinannut hidastella. Lisää kiitos tällaisia päiviä!




Kaiken kaikkiaan Santtu meni vasempaan (sen parempi ja mun huonompi suunta) paremmin kuin oikeaan, mutta kyllä me pikkuhiljaa saadaan molemmat suunnat toimimaan. ;) Kuviakin tuli enemmän ja parempia vasemmasta suunnasta, sen takia oikeasta suunnasta niinkään ole tällä kertaa kuvia.










lauantai 26. syyskuuta 2015

Mietteitä ja peruskuulumisia

Menin tänään tavalliseen tapaan tallille. Ensiksi täytin hevosten vesiastiat tarhoista, koska Marianne niin oli pyytänyt. Sen jälkeen hain Santun sisälle ja harjasin ja varustin sen.

Tuoreiden kuvien puutteessa kuvituksena toimii vanhoja kuvia, joista osassa ratsastajana en ole minä, vaan Marianne. :)

Alkukäyntien jälkeen aloin työskentelemään käynnissä. Tein voltteja ja pysähdyksiä, ja kun Santtu rentoutui yhteen suuntaan, vaihdoin suuntaa ja tein samaa toiseen kierrokseen. Santtu kuunteli ihan hyvin ja taipui kivasti.





Käynnin jälkeen aloin ottamaan ravia. Olin jo päättänyt, että tänään treenataan harjoitusravia. Otin jalustimet pois ja aloin tekemään käynti-ravi-siirtymisiä, jotta saisin vähän tuntumaa raviin. Alkuun Santtu oli todella hidas reagoimaan apuihin, mutta kun jatkoi siirtymisien tekoa, alkoi ruuna kunnolla keskittymään. Laitoin jalustimet takaisin jalkaan ja aloin ratsastaa kunnolla harjoitusravia. Tänään tuli taas huomattua, että hevosta todellakin pitää ratsastaa kunnolla, jotta sen saa kulkemaan oikein päin. Ensimmäistä kertaa sain Santun todellakin ratsastettua ravissa kunnolla alle. Sain tehdä koko ajan töitä, että muoto pysyi, mutta oli kyllä täysin vaivan arvoista. Vaikka ravi olikin aika hidasta, niin silti pikkuhiljaa se yhteistyö vaan paranee. 








Otin kunnon ravityöskentelyä molempiin suuntiin jonka jälkeen kävelin hetken aikaa. Sen jälkeen otin laukkaa kumpaankin suuntaan pari kertaa pääty-ympyrällä. Laukan jälkeen otin taas hetken aikaa ravityöskentelyä ja sitten kävelin taas. Välikäyntien jälkeen otin vielä hetken aikaa kumpaankin suuntaan ravia ja sitten menin loppukäynnit. Eli tänään oli ns. ravipäivä. :D


Tämän päivän ratsastuksesta jäi tosi hyvä fiilis, koska palasrt loksahtivat paikalleen ravin kanssa. Tästä on tosiaan vain suunta ylöspäin. Joskus sitä unohtaa, ettei sinne selkään saisi vain jäädä matkustamaan, vaan siellä selässä pitäisi tehdä töitäkin. Mutta kun sitten muistaa ihan kunnolla ratsastaa ja ainakin yrittää, alkaa tuloksiakin syntyä. Näillä fiiliksillä eteenpäin, ehkä me joskus päästään johonkin koulukisoihinkin asti! ;)


Yksi koiristamme, Saaga, pääsi kesällä ihan lähikontaktiin Santun kanssa. Vähän pentua pelotti kun toinen oli niin iso, mutta Santtu käyttäytyi tosi fiksusti, joten mitään pelättävää Saagalla ei oikeastaan ollut. :)

Santtu varmaan tajusi, että toinen on vielä ihan pieni ja peloissaan, kun se antoi Saagan ihan kaikessa rauhassa haistella koko pään läpi ja oli muutenkin tosi kiltisti. :) <3

Saaga nuolikin Santtua pari kertaa turvasta eikä ruunaa tuntunut asia ollenkaan haittaavan. Musta tuntuu, että Santtu tykästyi Saagaan. ;)








tiistai 8. syyskuuta 2015

Hyppäämään!

Lauantaina 5.9. Marianne oli pitämässä mulle tuntia. Pitkästä aikaa päästiinkin vähän hyppäämäänkin.

Aloitettiin tunti ihan vaan rennosti puolipitkillä ohjilla kävellen ja ravaillen, ajatuksena saada Santtu venyttämään eteenalas. Tein ympyröitä ja suunnanvaihdoksia ja välillä Santtu meni tosi hyvin. 

Alkuverkkailujen jälkeen alettiin tulemaan puomeja käynnissä. Kun puomit onnistui käynnissä, alettiin tulemaan samaa ravissa. Välillä Santtu vähän kompuroi, mutta muuten meni ihan hyvin.








Vähän lyhyemmät ohjat voisi olla hieman parempi, mutta tälläistä ravia me haetaan. Pikkuhiljaa paranee. ;)

Välikäyntien jälkeen alettiin ottamaan laukkaa. Ensin laukkasin muutaman kierroksen pääty-ympyrällä jonka jälkeen tulin kolme puomia. Aluksi Santtu siirtyi puomien jälkeen heti takaisin raviin, mutta sitten kun itsekkin skarppasin, laukka jatkui niin pitkään kuin halusin. Tultiin muutamat kerrat molempiin suuntiin. Sitten käveltiin taas hetken aikaa. Käyntien aikana Marianne rakensi pääty-ympyrälle kahdesta tuolista (estetolpat ei ole vielä valmiina) ja puomeista ristikon. Toiselle puolelle ympyrää laitettiin yksi puomi. Aluksi tulin pääty-ympyrällä pari kertaa pelkästään puomin ja kiersin esteen, ja sitten tultiin vasta estekin puomin perään.


Liitomakkara <3


Puomi pääty-ympyrällä

Eka hyppy meni ihan päin seinää. En käyttänyt tarpeeksi ulkopohjetta, joten käännyttiin hieman liian myöhään esteelle, joten Santtu lähti kaukaa ja jäin jälkeen hypystä, jonka seurauksena melkein lensin kaulan yli alas. Santulla onneksi on sen verran kaulaa, etten tipahtanut. ;) Tultiin heti uusiksi ja sitten meni jo paremmin. Pari kertaa olin itse vähän hakoteillä, ja tultiin joko kaukaa ja isosti tai ravilla ihan juuresta, mutta saatiin me muutamat onnistuneetkin hypyt! Tunnista jäi hyvä fiilis, ja vaikkei me kovin isoa varmaankaan koskaan päästä hyppäämään, niin ehkä me silti joskus päästään johonkin pikkukisoihin! :)

Ensimmäinen hyppy :D

Aika kamalan näköistä, pakko myöntää... :D
Tämä oli yksi niistä hyvistä hypyistä :)
Taas yksi vähän kauempaa lähtenyt hyppy
Tässä tultiin aika juureen ja loppujen lopuksi mentiin melkeinpä ravilla yli :D
Ainoa toisen kierroksen hyppykuva, tässäkin tultiin kuitenkin aika juureen.

Lopuksi ravailin vielä n. 15 min eteenalas vaihdellen suuntaa ja tehden ympyröitä. Sen jälkeen vielä käyntiä n. 10 min jonka jälkeen vietiin hikinen heppa sisälle, riisuttiin varusteet ja vietiin tarhaan. Päivä meni hyvin ja kaikille jäi hyvä mieli! :)

Loppuravailuja






tiistai 1. syyskuuta 2015

Pellolla ja kentällä

Moikka! Nyt on blogi jäänyt hieman vähemmälle huomiolle, mulla ei tällä hetkellä vaan ole ollut tarpeeksi aikaa tai motivaatiota avata konetta. Nyt kuitenkin on tuoretta materiaalia joten sain vihdoinkin raahattua itseni koneen ääreen.

Sunnuntainaoltiin kaverini Sofian kanssa tallilla. Menin ilman satulaa, ensin hetken aikaa kentällä käynnissä ympyröitä ja pysähdyksiä. Otin myös muutaman pätkän ravia, jonka jälkeen siirryimme pellolle. Pellolla kävelin ensin vain ympäriämpäri sieltä täältä. Raviakin otettiin muutama pätkä. Tällä kertaa meidän peltoreissu kuitenkin päättyi vähän traagisemmin, koska meidän piti ottaa taas yksi pätkä ravia ja Santtu joko säikähti tai innostui hieman liikaa, mutta syystä riippumatta päätysin maistamaan apiloita. Santtu siis ensin teki jonkunmoisen sivuloikan ja horjahdin sivulle. Sitten Santtu vielä loikkasi eteenpäin ja äkkiähän mä sieltä alas tulin. :D onneksi ei sattunut mitään. Vielä sellainenkin pieni äksidentti kävi että Santtu sitten lähti vetelemään sieltä pellolta pois autotielle päin. Onneksi se sitten pysähtyi vähän matkan päähän yhden pellon reunaan syömään ja saatiin se ilman sen kummempaa katastrofia kiinni... Kyllä se vähän nauratti juosta ilman kenkiä heppaa kiinni, onneksi Sofialla oli kunnon kengät, jottei mun tarvinnut sentään ilman kenkiä lähteä taluttamaan. :D Mentiin sitten takaisin sille pellolle jolla aloitettiin ja Sofia punttas mut selkään, jonka jälkeen sitten käveltiin kentälle. Kentällä sitten vielä tein käynnissä ympyröitä ja siirtymisiä raviin ja laukkaan. Tänään ei siis loppujen lopuksi kovin rankka päivä ollut, mutta ensi kerralla mahdollisuuksien mukaan Marianne pitää mulle tunnin.

Yritän kirjoittaa mahdollisimman pian taas uusia postauksia, mutta edelleen painavin syy harvaan postaustahtiin on oman koneen puuttuminen (ja toinen syy on nettiyhteys joka on välillä aivan surkea). Ehkä sitten viimeistään kun menen lukioon (eli ensi syksynä) saisin oman koneen ja bloggaaminen vähän helpottuisi. 

Aluksi mulla oli myös tuollainen musta hame päällä, kun tarkoitus oli koittaa ottaa jotain kivoja kuvia sielä pellolla sitten mutta se sitten vähän unohtui... :D



Vakavaa puuhaa tämä ratsastus








Normaali laukannosto... :D


Käynti näytti enimmäkseen tältä

Santtu mulkkas kameraa :P

Tälläisiäkin pätkiä tuli, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän kun aikaisemmin. Mutta toisaalta, joskus on niiyä huonompiakin kertoja eikä aina voi mennä täydellisesti. Ensi kerralla sitten paremmin!