Mitäs meille kuuluu?

Niin, mitäs meidän koirapuolelle kuuluu? Erittäin hyvää tällä hetkellä, pari viikkoa sitten oltiin junioreitten (Bruno ja Saaga) kanssa Mynämäellä näyttelyssä ja meillä meni tosi hyvin. Näyttelyt olivat ulkona ja paikan päällä satoi hieman vettä ja juuri kun meidän luokka oli alkamassa, alkoi satamaan rankemmin, mutta ei se menoa kamalasti hidastanut. No, siitä huolimatta mentiin melko hyvillä mielin kehään juoksemaan. Ensin oli siis Brunon luokka, urosten junioriluokka. Mun ja Brunon lisäksi kehässä oli vain yksi koirakko. Bruno juoksi tosi hyvin ja seisoi nätisti ja ilmeisesti tuomarikin tykkäsi, saatiin nimittäin EH (erittäin hyvä) ja luokkavoitto! Olin ihan yhtä hymyä, kun poistuttiin kehästä. Saa siitä vaan olla niin ylpeä! <3 Bruno muuten mitattiin 45 cm korkeaksi, vähän pieneksi jäänyt tämä meidän poika. Uroksillahan ihannekorkeus on 49 cm ja siitä saa olla 3 cm heitto kumpaankin suuntaan, eli tavallaan Bruno on vähän liian pieni. Koko ei toisaalta ole niin suuressa painoarvossa jos koira on muuten rotumääritelmän mukainen. Itse kuitenkin tykkään siitä, että Bruno on jäänyt vähän miniksi, minusta on aika hauska, että meillä on kaksi ääripäätä :D (Ransu on siis ihan suomenlapinkoiran ylämitoilla, 52 cm). Saaga sai myös EH:n, mutta oli muistaakseni luokkansa toinen tai kolmas.

Kehässä vesisateessa

Saman päivän aamuna, kun tulin takaisin Suomeen oli ollut Koski TL:llä myös näyttelyt joihin äitini oli mennyt junioreitten kanssa. Saagan kasvattaja oli esittänyt Saagan, sillä minä eikä pikkusiskoni kumpikaan ollut päässyt tosiaan paikalle. Saaga sai taas EH:n ja oli luokkansa viimeinen (eli kolmas jos oikein muistan). Äitini esitti Brunon ja oli ilmeisesti mennyt oikein erinomaisesti, koska poikahan otti ja nappasi ensimmäisen ERI:nsä (erinomainen)! Valitettavasti ei saatu vielä sertifikaatin arvoa, mutta kyllä me sekin vielä jossain vaiheessa saadaan..! Koskella Bruno myös oli ollut luokkansa voittaja, mutta toisaalta luokassa olikin vain Bruno... :D! Seuraavat näyttelyt ovat todennäköisesti silloin, kun en ole itse Suomessa, joten äiti varmaan esittää Brunon sielä taas. Pikkusiskoni haluaa myös esittää Brunon jossain näyttelyissä, joten voi olla että pääsenkin esittämään vähän eri koiraa seuraavissa näyttelyissä mihin itse pääsen.

Bordercollie spotattu! Rakastan tätä rotua ja sellaisen aijon myös itselleni hankkia joskus tulevaisuudessa. :)

Spotattiin näyttelyissä myös Brunon erittäin hyvin menestynyt isoisoisä Lecibsin Macce, joka on nykyään jo veteraani-ikäinen (12v.) Komea koira kyllä kyseessä :)

Temppuja ja agilitya ollaan myös treenattu epäsäännöllisen säännöllisesti. Muutama päivää sitten kasasin pihalle pari matalaa estettä ja treenattiin Brunon kanssa pieniä radanpätkiä pelkillä hyppyesteillä sekä lähettämistä yhden ja useamman esteen yli. Pujottelua ollaan yritetty harjoitella, mutta tällä hetkellä maa on niin kovaa, etten ole saanut pujottelukeppeinä toimivia aurauskeppejämme työnnettyä maahan. Pitäisi ostaa jostain sellaiset pidikkeet missä on piikit, jotta niitä olisi helpompi kiinnittää ja siirtää. Sisällä treenattiin pari kertaa lyhyttä tunnelia ja hyvin muistui sekin mieleen. Pitäisi pidempi tunnelikin hankkia ulkokäyttöön.

Temppupuolella ollaan alettu harjoittelemaan jalkojen välistä pujottelun eri variaatioita. Koitan pyytää pikkusiskoani joku päivä kuvaamaan, että saadaan videomateriaalia treeneistä. Nyt ollaan tehty sellaista, että minä peruutan ja Bruno pujottelee kuitenkin etuperin (se ei oikein osaa vielä itse peruuttaa, joten peruuttaen pujottelun opetan vasta myöhemmin). Bruno tajusi tämänkin aika nopeasti. Jalkojen välistä pujottelu tuntuu muutenkin olevan yksi sen lempiliikkeistä ja sillä saan hyvin koiran hereille ja kuulolle. Kuollutta leikkimistä ollaan myös harjoiteltu ja se onnistuu jo aika hyvin jos Bruno makaa. Pian aletaan varmaan harjoittelemaan istumisesta ja sitten kun se sujuu, voidaan siirtyä seisomisesta "kuolemiseen".

Arkitottiksesta meillä on hihnakäyttäytyminen vähän edelleen hakusessa ja koitetaan opettaa vetämistä pois. Tuntuu vaan, ettei koira millään tajua olla vetämättä... Ollaan kokeiltu monenlaista keinoa, eikä tunnu tepsivän. Jossain kohtaa älysin, että syynä saattaisi olla se, että meitä on kuitenkin muutama eri lenkittäjää, eivätkä kaikki välttämättä vaadi samalla tavalla. Kaikki temput Bruno on kuitenkin oppinut aina todella nopeasti, sillä minä olen ne itse sille opettanut. Nyt ollaan kuitenkin yritetty mahdollisimman samalla tavalla yrittää kitkeä vetämistä pois ja välillä Bruno meneekin jo tosi nätisti hihnassa.

Postaustahti pysyy varmaan aika hitaana edelleen ja voi olla että jos en muuten tässä lähiaikoina ehdi postaamaan, saattaa seuraava postaus tulla Saksasta, ken tietää..! ;)