Mulla on ollut viime viikkoina aika monta koetta ja muuta kouluprojektia, joten blogi on jäänyt vähän taka-alalle, mutta päätin nyt tulla taas vähän kirjoittelemaan. Koska minulla on kännykkä aika useassa paikassa mukana, tulee sillä aina näpsittyä vähän kuvia. Mutta tietenkään mulla ei ole kameraa saatikka edes kännykkää mukana, kun tapahtuu jänniä. Yhtenä päivänä, kun olimme pikkusiskoni kanssa iltakävelyllä, näimme kolme peuraa maksimissaan kahdenkymmenen metrin päässä meistä ja kummallakaan ei ollut kännykkää mukana. Tietty se vähän jäi harmittamaan, ettei saanut ikuistettua noita upeita luontokappaleita, mutta pääasia on, että ylipäätään näimme ne ;).
Mutta itse asiaan, päätin nyt sitten julkaista muutamia valittuja paloja täälä bloginkin puolella. Kännykällä kuitenkin saa aika hyvin noita tilannekuvia... ;)
Kirjoittelen seuraavan kunnon postauksen, sitten kun ehdin paremmin! Aina näin maaliskuusta aina toukokuun alkuun asti on koulussa se pahin koeryysis (valtakunnallisetkin tulossa, jäiks!), josta koitan nyt selvitä kunnialla läpi, onhan tämä kuitenkin viimeinen kevääni peruskoulussa, hui..! No mutta kuitenkin, kuvien pariin, olkaa hyvät! (Kuvat eivät ole minkään valtakunnan aikajärjestyksessä.)
|
Kassu oli päättänyt mennä peittoni sisälle nukkumaan, ja tämä ei siis ollut ensimmäinen eikä kyllä viimeinenkään kerta :D |
|
Pestiin Bruno ennen sen ensimmäistä virallista näyttelyä ja kaveri oikein nautti kuviattavana olemisesta |
|
Saaga on ollut monta kertaa tallilla mukana ja joka kerta pitää päästä nuolemaan jonkun turpaa |
|
Kameran diy-sateensuoja :D |
|
Oltiin Hirvensalossa laskettelemassa ja menin toista kertaa ikinä lumilaudalla, ja siitä ekasta kerrasta oli varmaan yli kolme vuotta aikaa ainakin :D |
|
No words needed :D |
|
Jaa a, kylmälaukku oli näemmä mielenkiintoinen |
|
Joo ollaan ihan samannäköisiä |
|
Mun koira on nopeempi ku sun koira |
|
Teksti kertoo kaiken :D |
|
Snapchatin filttereillä leikkimistä |
|
Silloin, kun oli vielä lunta |
|
Olin kokeilemassa yhtä superihanaa nuorehkoa ponia, jota olisin voinut alkaa vuokraamaan ja harmittaa että se on vähän turhan kaukana. Oli kyllä sen verran ihana poni <3 |
|
Tossa muutama viikko sitten alkoi kesken ratsastuksen yhtäkkiä pyryttämään ihan täysillä lunta |
|
Ajoissa lenkittämässä koiria |
|
Ja taas on peitto vallattu |
|
Ahkeraa kokeeseen lukua |
|
Jaa a, mitähän mahdettiin tuolloin Jyskistä hakea... :D |
|
Hiukset hyvin, kaikki hyvin |
Minut voi lisätä snapchatissä nimimerkillä hannasoufiah ,lisäilen aika usein kaikki takaisin :). Snapchatistä pystyy seuraamaan hieman ajankohtaisemmin jokapäiväistä elämäämme, vaikkakin blogiin tulee tarkemmin ja laajemmin kaikki :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttia kirjoittaessa huomioithan seuraavat asiat:
•Mieti ensin mitä kirjoitat ennen kuin kirjoitat ja muista järkevä kielenkäyttö
•Rakentava kritiikki ja vinkit ovat aina tervetulleita
•Postausideoita ja parannuksia voi aina esittää
Kiitos kommentoijille jo etukäteen! :)