Mitäs meille kuuluu?

Viime viikkojen aikana on ehtinyt taas sattua ja tapahtua kaiken näköistä.

Olemme käyneet agilityn alkeiskurssin miltei loppuun asti. Tähän mennessä olemme harjoitelleet kosketusalustaa (valmistaa kontakteja varten), menneet pieniä radanpätkiä, jotka ovat koostuneet parista putkesta ja esteestä, hypyttäneet muuria ja rengasta, juosseet keppikujaa, harjoitelleet valssia koiran kanssa ja ilman... Kurssi on mennyt tosi kivasti, olen tykännyt meidän ryhmästä ja ohjaajasta tosi paljon! Mieluusti jatkaisin treenaamista eteenpäinkin tuolla porukalla.

Koirapuistossa on käyty pariin otteeseen ja saatu uusia tuttavuuksia. Pakko hehkuttaa taas miten fiksu nuori koira meillä on! Vaikka joskus pitää vähän isotella ja esittää, ei se koskaan ala turhanpäiväisiä rähjäämään *koputtaa puuta*. Tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa ja sen takia on niin helppo sen kanssa koirapuistoilla.

Tallilla olen käynyt ihan samaan tapaan kuin aikaisemminkin, kerran viikossa. Tällä hetkellä ratsuna on ollut ihana Vilma, todella tasokas hevonen, jolta pitää kuitenkin osata vaatia asioita, jotta se toimisi oikein. Suunnitelmissa on mennä parille tallinpitäjän tunnille tässä heti kun kerkiän, jotta tulisi välillä ratsastettua myös valvovan silmän alla ja mahdollisesti saisi taas jotain vinkkiä ja neuvoa. Tallille on myös tullut kaksi kissanpentua, joita on tullut enemmän kuin tarpeeksi siliteltyä.

Olemme ahkerasti myös harjoitelleet hihnakäytöstä, tarkalleen ottaen hihnassa vetämättä kulkemista ja nyt viime päivien aikana se onkin alkanut sujumaan jo ihan mallikkaasti. Tosin siinä vaiheessa kun mennään yhdessä molempien koirien kanssa, tuntuu tyhmyys tiivistyvän ja vetäminen alkaa. Sen takia olen nyt koittanut mennä jonkun verran yksin, jotta saataisiin hihnakäytös ensin yksin mennessä toimimaan. Sen jälkeen voidaan siirtyä hiomaan sitä porukassa kulkemiseen. Koirien ohitukset ovat myös parantuneet huimaa vauhtia. En tiedä, mitä Brunolle on käynyt, mutta parilla viime lenkillä se ei ole miltei edes huomioinut vastaan tulevaa koiraa vaan on jatkanut rauhassa ja riekkumatta kulkua. Yleensä sillä on siis ollut tapana yrittää kiilata eteeni tai vähintäänkin se vetää koiraa kohti, nyt on voinut olla vaikka hihna ihan löysänä eikä mitään ongelmaa. Toivotaan, ettei tämä ole vain joku ohikiitävä päähänpistos, vaan pysyvämpi muutos.

Lunta täälä oli hetken aikaa, mutta nyt se on taas jo sulanut pois. Harmi tällaiselle talvea rakastavalle ihmiselle.

Auringonnousun aikaan oli ihan mukava lenkkeillä.

Luoksetulot ovat myös parantuneet huimasti. Nyt uskallan taas jo pitää koiraa lenkeillä irti, kun tiedän ettei se ihan kuuroksi muutu. Toki on vieläkin niitä hetkiä, kun ne puskasta lentävät fasaanit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin minä, mutta näissäkin tilanteissa aina loppujen lopuksi se koira kyllästyy ja parin perkeleen jälkeen tottelee. Tätäkin harjoitellaan koko ajan, mutta tosiaan aina vain parempaan suuntaan ollaan menossa. Tässäkin tosin on se, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja jos mennään yhdessä niin että Saagakin on mukana, ei molempia voi pitää samaan aikaan irti. Muuten ei kumpaakaan koiraa näe enää hetkeen.

Tiivistettynä siis meillä menee tällä hetkellä hyvin, toivottavasti muillakin!