Sivut

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Elonäyttely 2017 plus muuta mukavaa

Huhhuh, taas yksi harvinaisen kiireinen viikko takana! Ja valitettavasti myös viimeinen lomaviikkoni, tiistaina pitää suunnata taas takaisin koulun penkille...


Viikko oli tosiaan toimintaa täynnä, maanantaina kävin kokeilemassa erästä vuokrahevosehdokasta, tiistaina oli jalkapallopelireissu Kemiöön ja keskiviikkona suunnattiin heti aamusta kaverini Nean kanssa tallille. Sen päivän ohjelmaan kuului Nean ja hänen poninsa kuvaaminen, ja suurin osa kuvista onnistuivatkin ihan hyvin. Vasta osan olen ehtinyt käymään läpi ja jälkikäsittelemään, mutta onneksi  kuvilla ei ole kiire. Neaa ja FJ:tä on aina yhtä kiva kuvata; vaikka FJ ei olekaan helpoin malli, osaa Nea olla aina niin luonnollinen kameran edessä! <3

Torstaina mulla oli taas jalkapallopeli, tällä kertaa ihan kotikentällä. Perjantaina suuntasin kaupan kautta skootterilla Hirvensaloon kaverille yöksi. En ole aikaisemmin tainnut skootterilla noin pitkää matkaa yhteen pötköön ajaa, mutta ihan hauskaa se oli! Pari kertaa tosin piti pysähtyä ja tarkistaa, että olin ajamassa vielä oikeaan suuntaan. :D Pienellä tyttöporukalla tosiaan vietettiin yö yhden luona, katsottiin pari leffaa ja syötiin totta kai. Afrikan tähteäkin ehdittiin pariin otteeseen pelaamaan ennen kuin menimme nukkumaan.


Montaa tuntia en itse ehtinyt nukkumaan, aamulla jo puoli yhdeksän aikoihin (sori kamut!!) lähdin huristelemaan kohti Metsämäen ravirataa ja tämän vuoden Elonäyttelyä. Aikainen ajankohta johtui siitä, että bordercollieiden kehä oli mulle se The Kehä jonka halusin ehdottomasti nähdä, ja se alkoi jo yhdeksän aikoihin. Muita kehiä joita katselin olivat greyhoundien kehä, suomenlapinkoirien kehä, lagottojen kehä ja whippettien kehä, jonka äärellä suurin osa ajasta kai kului. Aussikehää olin aikaisemmin suunnitellut vilkaisevani myös, mutta muistin koko jutun vasta kotimatkalla. Lagottoja eksyin seuraamaan vahingossa, kun törmäsin Saagan kasvattajaan Satuun (kasvattaa suomenlapinkoirien lisäksi lagottoja). About kahdestatoista eteenpäin tuli yksittäisiä sadekuuroja pitkän aikaa ja Sadulla sattui olemaan sateenvarjo. Siinä oli sitten hyvä kytätä koiria, itse kun en ollut sateeseen ollenkaan osannut varautua. Pääsin myös hipelöimään Sadun paria kasvattia, jotka kehässä pyörähtiväät, hauskan tuntuista tuo kihara karva, ihan erilaista kun mihin on tottunut.

Tälle kuvalle nauroin niin pitkään, kyseinen koira heilutti häntäänsä melko erikoisella kaarella ja onnistuin sitten nappaamaan kuvan juuri kun häntä sojotti pystyssä :D

Sunnuntain herätys oli vielä aikaisempi kun edellisenä aamuna, syy säilyi kuitenkin melkein samana. Heti aamutuimaan päädyin taas raviradan tuntumaan seisoskelemaan, tällä kertaa työntekijänä. Ruokapalkallinen talkootyöntekijä minusta värvättiin, ihan hauskaa puuhaa se oli. Pääsin rokotustodistusten tarkastajaksi muutaman muun kanssa. Kahdeksasta kahteentoista asti todistuksia tarkistin ja monta erilaista koiraa tuli nähtyä. Kotona mut syynättiinkin karvapoliisien toimesta melko tarkkaan läpi.

Tämä oli omaan silmään tosi kaunis whippet, tällaisen voisin joskus itsekin ottaa.

Sunnuntain action ei kuitenkaan loppunut vielä tähän, kauaa en kotona kerennyt olemaan ennen kuin piti jo suunnata taas kotikentälle, yllätys yllätys jalkapallopeliin. Sen siitä saa kun pelaa kahdessa joukkueessa. Pelin aikana ei satanut miltei ollenkaan, puoliajan tuntumassa vähän piskotteli mutta muuten oli satamatta. Kaatosade iskikin sitten tietty kotimatkaa varten ja tuli taas todettua, ettei skootteri ole kauhean mukava väline sateessa ajamiseen. Litimärkänä saavuin kotiin, enkä kauaa taas ehtinyt olemaan. Vaatteiden vaihdon, pikaisen tavaroiden pakkaamisen ja ruuan nauttimisen jälkeen käytiin heittämässä koirat ja kamat äitille ja siitä iskä vei mut tallille. Skootterilla olisin perjaatteessa voinut taas mennä, mutta pelkäsin että alkaa taas satamaan. No ei alkanut, pitääpi kai kävellä huomenna iskän luo sitä hakemaan, jos vaikka viikolla sitä tarvitsisinkin. Tallilta pääsin sitten vihdoin takas kotiin ja pikaisen koiran lenkityksen ja iltapalan kautta suihkuun ja nukkumaan. Tai no oikeastaan en suoraan nukkumaan mennyt, tätä postausta aloittelin kirjoittamaan ennen nukkumaanmenoa.

Viikko oli tosiaan täynnä ohjelmaa, mutta kai siihen arkirytmiin onkin näin pikkuhiljaa palattava. Jospa vaikka tuon unirytminkin yrittäisi korjata..!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia kirjoittaessa huomioithan seuraavat asiat:
•Mieti ensin mitä kirjoitat ennen kuin kirjoitat ja muista järkevä kielenkäyttö
•Rakentava kritiikki ja vinkit ovat aina tervetulleita
•Postausideoita ja parannuksia voi aina esittää

Kiitos kommentoijille jo etukäteen! :)