Pienenpientä ratatreeniä

Maanantaina oltiin taas hallilla treenailemassa, tällä kertaa meitä pieniä koiria oli vain kaksi paikalla (normaalisti neljä), joten odottelemaan ei kauaa jouduttu. Tuolla kerralla tehtiin vain kahta pientä radan pätkää.

Ensimmäiseksi teimme Brunon kanssa alla näkyvän kuvan mukaista radan pätkää, johon kuului putki, kaksi normiestettä ja yksi muuri. Harjoitus oli melko simppeli, ei tehty mitään ihmeellisiä käännöksiä vaan tarkoitus oli vaan rallittaa esteitä pari kertaa ympäri. Brunolla oli aika hyvä draivi päällä ja se juoksi putkenkin yrittämättä kertaakaan pysähtyä sinne. Muuria se aluksi vähän kammoksui eikä meinannut hypätä, mutta kun tehtiin sitä pari kertaa yksinään, alkoi sekin sujua. Rataa tehtiin muutaman kerran molempiin suuntiin, jonka jälkeen mentiin käymään ulkona.

Ensimmäinen radanpätkä

 Toisena harjoituksena oli alla olevan kuvan mukainen kuvio. Viime viikolla oli harjoiteltu poispäinkäännöstä, ja koska me ei viimeksi oltu paikalla, harjoiteltiin sitä nyt. Aluksi tehtiin poispäinkäännöstä hetken aikaa pelkän siivekkeen kanssa, sitten yhdellä esteellä, ja lopuksi otettiin se tuohon minimaaliseen radanpätkään. Ideana oli siis ensin ottaa ykköselle normaali hyppy, sen jälkeen putkeen, ja lopuksi poikkari kolmoselle. Omassa ohjaamisessa on vielä todella paljon hakemista, mutta koira alkoi aika hyvin hiffaamaan ideaa. Tuolla kerralla oli muutenkin kiva treenata, pikkuisista kun oli meidän lisäksi paikalla vain porokoiranarttu, jonka kanssa Bruno tulee tosi hyvin toimeen. Näin muut koirat eivät häirinneet sen tekemistä niin paljoa, vaikka välillä piti ihmetellä viereisellä kentällä treenaavaa koirakkoa. Fokus kuitenkin pysyi aika lailla minussa koko treenien ajan. Loppua kohden huomasi, että koira alkoi väsymään, mutta siitä huolimatta se teki tosi hyvin loppuun asti.

Toinen radanpätkä

Hyvillä mielin siis tälläkin kertaa lähdettiin kotia kohti, ja tiistaina treenattiin olohuoneessa rahin avulla eri käännöksiä perus takaakierrosta aina poispäinkäännökseen. Koira oli tosi hyvin mukana ja jaksoi keskittyä koko lyhyen treenisession ajan. Brunon kanssa mun täytyy muutenkin pitää treeniajat aika lyhyessä, se väsyy aivotyöstä aika nopeasti josta johtuen alkaa sitten sen keskittymiskyky kärsiä. Hallillakin treenatessa yleensä puoli tuntia (sisältäen parin minuutin tauot) on enemmän kuin tarpeeksi. Keväämmällä tullaan todennäköisesti pyöräilemään entistä enemmän, kun molemmat siitä niin tykkää, ja samalla saadaan vähän koiran kuntoakin kohotettua. Tavoitteena olisi keväällä/kesällä mahdollisuuksien mukaan myös käydä joissakin möllikisoissa kokeilemassa, millaista kisaaminen on.

Agitreenit jatkuu

Maanantaina oltiin taas hallilla treenaamassa. Uutena asiana tuli sylikäännös eli sylkkäri ja sitä harjoiteltiin Brunon kanssa ensimmäiseksi. B oli aluksi taas (kuten aina ennenkin) hieman omissa maailmoissaan, ja keskittyi treenaamisen sijaan epämääräiseen haukkumiseen. Aika nopeasti se kuitenkin siirsi keskittymisensä minuun, kun se vihdoin pääsi jotain tekemäänkin.

Kuvat viime viikonlopulta, kun paistoi aurinko ja oli nätti ilma.

Ensin harjoiteltiin ilman siivekettä niin, että ohjaaja peruuttaa muutaman askeleen ja koira seuraa perässä, jonka jälkeen käden avulla johdatetaan koira kääntymään ulkokautta. Tuon selkeämmin en osaa selittää, hyvä jos joku ymmärsi. Tätä kuitenkin tehtiin molemmilla puolilla muutaman kerran ensin ilman siivekettä ja sen jälkeen siivekkeen kanssa. Bruno älysi aika nopeasti harjoituksen idean ja saatiinkin kehuja siitä, miten hyvin se seuraa ohjaajan liikkeitä.

Sylkkäritreenin jälkeen käytiin pikapikaa ulkona jonka jälkeen mentiin itsenäisesti treenaamaan keppejä. Meillä on siis käytössä kujakepit, ja Brunon kanssa kuja on jo aika kapea. Näin itsekseen treenatessa laitan aina keppikujan päähän namialustalle palkan ja menen koiran kanssa toiselle puolelle, josta lähetän sen alustalle. Brunolla on yleensä aina mukavasti vauhtia päällä ja se ryntää aina innolla namialustalle. Kujaa voisi varmaan laittaa vieläkin kapeammaksi, mutta yksin treenatessa en viitsi kauhean kapeaksi laittaa, jos Bruno meinaan lopettaakin kujan kesken, kukaan ei ole ottamassa palkkaa pois. Joskus saadaan kuitenkin apua kujan kanssa, ja silloin sitä uskaltaa laittaa jo todella kapeaksi. Tällä hetkellä Bruno siis mahtuu vielä juoksemaan suoraan kujan läpi, seuraava askel olisi sen levyinen kuja, jossa kepit jo hieman koskettavat koiran kylkiä ja se alkaisi pikkuhiljaa hakemaan oikeanlaista liikettä.

Keppitreenin jälkeen siirryttiin vielä harjoittelemaan takajalkakontakteja. Aika nopeasti Bruno alkaa hakemaan oikeaa asentoa, minun pitäisi vain antaa sen itse hakea sitä ja palkata juuri oikealla hetkellä. Kotiläksyksi saatiinkin takajalkakontaktien harjoittelua, jotta se alkaisi vahvistumaan.

Ensi maanantaina, eli hiihtolomaviikolla en agilitytreeneihin pääse, koska olen Lapissa. Seuraavan kerran päästään valvojan silmän alle siis vasta parin viikon päästä. Kotitreeniä pitäisi kuitenkin ahkerammin tehdä, jottei hallikerrat olisi ainoita treenikertoja. Vähän tässä viikkorytmissä on vielä hakemista, kun koulu ja harrastukset vievät aikaa, mutta pikkuhiljaa alan saamaan rutiineista kiinni. Ja noita treenejä voi yleensä pitää ihan parin minuutin mittaisina, joten paljoa aikaa ne eivät veisi. Itse pitää vaan ryhdistäytyä ja muistaa niitä tehdä.

Hyvää hiihtolomaa kaikille!

Synttärisankari

Kaksi vuotta se on jo tässä maailmassa pörrännyt ja monta on vielä edessä.

Onnea Kastanjan Kaski "Bruno" 2.v!

Olen todella pahoillani videossa olevasta vesileimasta, filmora on tällä hetkellä ainoa mulla toimiva videonmuokkausohjelma ja lisenssiä mulla ei ole, sen takia videoihin tulee keskelle vesileima.

Treeniä treeniä

Tammikuun alusta ollaan taas jatkettu aktiivisesti agilityn parissa, jossain aikaisemmassa postauksessa saatoin alkeisjatkokurssin mainitakin. Taidot ovat kehittyneet niin koiralla kuin ohjaajallakin ja paljon uusia asioita ollaan oivallettu.

Kuvat otettu 25.1.2017

Erityisen ylpeä pienestä valkoisesta olin kuitenkin viimeisimmällä agikerralla, kun alettiin harjoittelemaan takaaleikkausta. Meidän käytössä oleva osa kentästä oli jaettu kahtia niin, että toisella puolella yksi sai harjoitella takaaleikkausta, ja toisella puolellaa oli valssiharjoitus. Molemmissa pisteissä oli aina yksi koira kerrallaan ja sillä aikaa loput, eli meidän ryhmän tapauksessa kaksi muuta koirakkoa odottivat sivummalla antaen muille harjoitusrauhan. Pieni treeniryhmä on kyllä onni.

Brunon kanssa oltiin ensin sivummalla ja sen jälkeen mentiin takaaleikkausharjoitukseen. Harjoituksessa oli suora putki ja sen jälkeen hyppy, jonka jälkeen oli käännös joko oikealle tai vasemmalle ja toinen hyppy. Harjoitus aloitettiin niin, että minä juoksin putken oikealla puolella ja ohjasin koiran ensimmäiselle hypylle, jonka takana hieman vasemmalle puolelle sijoitettuna oli palkkausalusta. Idea oli siis se, että koiran lähdettyä hyppyyn ohjaaja leikkaa takaa toiselle puolelle. Koira hiffasi idean tosi nopeasti, kun juoksin putken oikealla puolella ja pian saatiin otettua jo toinen hyppy ensimmäisen perään. Sama harjoitus toistettiin vielä tietysti niin, että juoksin vasemmalla puolella ja siitä B vähän hämmentyi, mutta parin kerran jälkeen sekin oli ihan ok. Ylpeä sai kyllä jätkästä olla, aikaisemmin meillä on hallilla putken kanssa ollut se ongelma, että se tahtoo niihin kovin herkästi merkkailla. Kotona se rakastaa meidän pientä olematonta metrin mittaista putkea yli kaiken, mutta hallilla syystä tai toisesta ei ole aina sujunut. Nyt blondi kuitenkin viiletti putken läpi niin kovaa kun pienistä koivistaan lähti, ei aikomustakaan, että se olisi jäänyt sinne jumittamaan! Muutenkin se teki koko harjoituksen niin täysillä, kyllä siitä vielä hyvä harrastuskoira tulee! <3

Mun luu älä koske.

Takaaleikkausharjoituksen jälkeen käytiin nopsaan ulkona ja siirryttiin sitten hetkeksi rauhoittumaan sivummalle, jotta toiset saivat treenata rauhassa. Tämä olikin hyvä tilaisuus harjoitella "vieraassa" paikassa rauhoittumista, ja loppujen lopuksi blondi yllätti minut täysin rauhoittumalla tosi hyvin. Edes pari kertaa treenialueelta karannut ja moikkaamaan tullut porokoiraneiti ei saanut jätkän pasmoja sekaisin, päinvastoin, siinä se makasi rauhassa jalkojeni juuressa ja vähän vain haisteli, kun toinen tuli viereen pörräämään. Jos me nyt saataisiin jatkossa enemmänkin tämänlaista rauhallisuutta hallille, tähän mennessä kun kaverin on aina pitänyt ensimmäiseksi ilmoittaa kaikille olevansa paikalla. Ajattelin myös "opettaa" Brunolle jonkun jutun, jonka luokse se ymmärtäisi rauhoittua. Tuolla hallilla palkkailin sitä satunnaisesti maassa olleen lapaseni päälle silloin, kun se oli rennosti, jospa me tehtäisiin mun lapasista se juttu. No, sen näkee sitten.

Kilometrikieli

Eilen naksuttelin ihan täälä kotona hetken aikaa takajalkatargettia. Meillä ei tähän mennessä ole ollut mitään tiettyä juttua minkä kanssa sitä oltaisiin treenattu, välillä on harjoiteltu rappusilla, välillä paksun kirjan kanssa ja välillä ties miten. Nyt kuitenkin löysin isäni luota sopivan tyynyn, jonka kanssa varmaan tästä eteenpäin harjoitellaan. Perjaatteessahan Bruno osaa takajalkatargetin jo, mutta tosi paljon siinä on vielä hiomista. Perusidea koiralle kuitenkin pitäisi olla aika selkeä.

Koitan tässä jossain vaiheessa ottaa kotitreeneistä videota, jotta materiaalissa olis vähän vaihtelevuutta perus kuvien rinnalle. Muutenkin yritän tässä alkuvuoden mittaa saada blogia aktiivisemmaksi, pikkuhiljaa se alkaa soljumaan mukaan normaaliin arkeen. Tähän mennessä olen ollut huono bloggaaja, myönnän sen itsekin, mutta ehkä tämä nyt on se ääneen lausumaton uudenvuodenlupaus, joka toteutuisi. Tulevaisuudessa toimiva ja joustava vaihtoehto itselleni olisi varmaankin se, että kirjoittaisin postaukset esimerkiksi bussimatkalla kouluun tai sieltä kotiin kännykällä, usein minusta tuntuu, että kännykällä kirjoittaessa ajatus kulkeekin paljon paremmin. Kuvat voin sitten aina jälkikäteen nopsaan koneelta lisätä kotona ja näin blogin pitäminen helpottuu itselläkin. Aina on ollut jotenkin niin työn takana avata se läppäri ja kirjoittaa postaus ja katsoa kuvat, vaikka konetta kuitenkin melkein joka päivä käytän. Kännykkä kuitenkin on siinä mielessä helpompi, että se nyt muutenkin kulkee koko ajan ja joka paikassa mukana, jolloin saan ideat ja ajatukset nopeasti ja helposti ylös. Aikataulullisesti tää helpottais omaa arkea myös, itse kun olen tällainen harrastava ihminen, niin täysin harrastusvapaita päiviä viikossa on vain yksi tai kaksi. Näin saisin bloggauksesta kaiken irti kuitenkaan käyttämättä liikaa aikaa siihen. Itse asiassa suurin osa tästäkin postauksesta on kirjoitettu kännykällä, tämän viimeisen kappaleen vain jouduin kirjoittamaan uudestaan, se ei ollut jostain syystä tallentunut. Alkuperäinen kappale oli mielestäni parempi, mutten sitä ulkoakaan enää muista, niin piti yrittää vain muistella, mitä siihen olin kirjoittanut.

Voi olla, että nyt jonkun aikaa postauksissa näkyy vain vanhoja arkistojen kätköistä löytyneitä kuvia, mutta koitan napsia kuvia aina kun ehdin (eli todennäköisesti vain viikonloppuisin). Ensi viikolla mulla on taas koeviikko, joten voisin silloin keksiä jotain kivaa tänne, ainakin MyDay olisi tarkoitus tehdä jossain välissä kirjallisena, koiran liikkumismuodot voisi myös olla hyvä ja MyWeek tuon mydayn rinnalle. Tässä alkuvuoden mittaan toteutan noita sitten sitä mukaa kun ehdin, ja sekaan tulee sitten tämän tapaisia treeni- ja kuulumispostauksia.

Ihan eka kuvauskeikkani

Otsikostahan sen jo huomaa, vihdoinkin pääsin ihka ensimmäiselle kuvauskeikalleni. Oltiin kaverini kanssa jo pidemmän aikaa suunnitelleet, että tulisin kuvaamaan häntä ja hänen poniaan, ja pari viikkoa sitten aikataulut osuivat vihdoinkin sopivasti ja matka alkoi kohti tallia. Kaverini ja hänen äitinsä olivat hyvin suunnitelleet etukäteen, missä kuvia otettaisiin ja minun täytyi sitten vain ikuistaa hetket. Näiden kanssa oli tosi helppo toimia, kun visiot olivat valmiina eikä paljoa tarvinnut miettiä. Olen tuntenut kyseisen ystäväni miltei koko ikäni, joten jo sen puolesta oli mukava toimia ja yhteistyö ja kommunikaatio pelasi tosi hyvin. Kuviin olin tosi tyytyväinen, ja vaikka kaikkien kuvien läpikäymiseen ja parhaiden valitsemiseen ja läpikäymiseen menikin aikaa, oli se silti sen arvoista. Muutama kuvista nousi omiksi lemppareiksi, ja ajattelinkin julkaista niitä täällä blogin puolella.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi 2016 oli yhtä vuoristorataa ja nyt voi onneksi sanoa sen olevan ohi. Alkuvuosi oli minulle vähän hankalaa aikaa, mutta kesää kohden kaikki alkoi sujumaan paremmin. Kesäkuun Saksan reissu oli yksi vuoden kohokohdista! Heinäkuussa oli taas vähän henkilökohtaisia ongelmia, mutta niistäkin selvittiin. Itse asiassa syksyllä uudessa koulussa aloitettu opiskelu auttoi todella paljon ja olen saanut hirveästi uusia kavereita. Kaverit tukivat myös silloin, kun 14-vuotias koiramme Ransu pitkän ja hyvän elämänsä päätteeksi lähti sateenkaarisillan toiselle puolelle.

Loppuvuodesta päästiin myös Brunon kanssa agilityn alkeiskurssille, joten loppua kohden vuosi on parantunut, vaikka pieniä vastoinkäymisiä onkin tapahtunut. Agilityn merkeissä päästäänkin jatkamaan jo aika pian, nimittäin alkeisjatkokurssilla, joka alkaa ensi viikolla.

Joulun jälkeen lähdettiin isoveljeni ja pikkusiskoni kanssa muutamaksi päiväksi Pohjanmaalle isovanhempien luokse käymään. Isovanhempani asuvat maalla ja rakastan sitä paikkaa yli kaiken. Tykkään niin paljon siitä, kun voi rauhassa luonnon keskellä kävellä koiran kanssa, eikä tarvitse vaivata päätään vastaantulijoilla. Brunokin selvästi nautti päästessään juoksemaan vapaana laajalla alueella. Tosi hyvin se totteli taas luoksetulokäskyjäkin paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Uusi vuosi oli ja meni, olin kotona kaverin kanssa eikä tehty mitään ihmeellistä. Tämä uusi vuosi oli tosiaan vasta toinen Brunolle ja Saagalle, ensimmäinen ilman Ransua. Hyvin ne kuitenkin reagoivat raketteihin, vähän ne ihmettelivät ääniä, mutta en nyt sanoisi että kumpikaan niitä erityisen paljon olisi pelännyt. Brunoa jänskätti ehkä vähän enemmän, mutta ihan hyvin yö meni.

Ensimmäisenä päivänä treenailtiin esteitä meidän pihalla. Harjoiteltiin valssia ja eteenlähettämistä. Bruno oli hieman laiskalla päällä, mutta syttyi tosi hyvin eteenlähetyksissä. Yritin ottaa treenistä videota, mutta kamera oli temppuillut jotain omiaan ja pätkinyt videoita ennenaikaisesti, joten eteenlähettämisestä ei ole ollenkaan materiaalia.

Eilen lähdimme Brunon kanssa Turkuun. Jäimme kauppatorilla pois ja kävelimme koulureittini, jonka jälkeen lähdimme päämäärättä hortoilemaan jonnekin päin. Jossain vaiheessa matkaa päätin, että mennään käymään koirapuistossa, ensin suunnitelmissa oli että olisimme menneet Kakolanmäen koirapuistoon (tosi kivalla paikalla, kannattaa käydä jos asuu Turun seudulla) mutta päädyttiinkin sen sijaan Kupittaan koirapuistoon. Kauaa ei ehditty yksin olla, kun paikalle tuli mies shiba inu -uroksensa kanssa. Pojilla oli vähän keskinäistä känää, mutta selvittiin ihan vain murinalla ja tuijottelulla. Onnea on koira joka ei varta vasten kerjää verta nenästä vaan osaa väistää, kun toinen koira uhittelee *koputtaa puuta*. Vaikka Brunokin murisi, tuli se heti kauemmas kun kutsuin. Loppua kohden oli välit aika lailla selvitetty ja murina jäi melkein kokonaan pois. Ei oltu puistossa ihan kamalan kauaa, suunnilleen puoli tuntia siellä pyörittiin ja sitten minulle tuli kylmä ja lähdettiin kohti bussipysäkkiä ja kotia. Bussimatkalla pieni kermanvärinen karvapallero melkein nukahti ja ilme oli aika "kukamitämissähäh" kun piti jäädä bussista pois. Vaikka viihdytäänkin molemmat paremmin täälä kauempana kaupungin vilinästä, on se ihan kivaa vaihtelua välillä lähteä jonnekin uusiin lenkkimaisemiin. Ja tuon kanssa nyt on helppo matkustaa kun kulkee bussissa niin fiksusti.

Tänään käytiin suunnilleen parin tunnin lenkillä, käveltiin ensin Ihalan koirapuistolle, vietettiin sielä ehkä vartti kun yksin oltiin ja jatkettiin sitten matkaa. Puolet ajasta mulla ei ollut hajuakaan missä päin mentiin, mutta ei se menoa haitannut.

Mulla jatkuu koulu taas ensi maanantaina, joten pitää nyt ehtiä nauttia vielä näistä viimeisistä lomapäivistä. Mukavasti pakkasetkin tulivat tänne Suomeen nyt uuden vuoden myötä.

Toivottavasti muilla on alkanut uusi vuosi yhtä hyvin!

Mitäs meille kuuluu?

Viime viikkojen aikana on ehtinyt taas sattua ja tapahtua kaiken näköistä.

Olemme käyneet agilityn alkeiskurssin miltei loppuun asti. Tähän mennessä olemme harjoitelleet kosketusalustaa (valmistaa kontakteja varten), menneet pieniä radanpätkiä, jotka ovat koostuneet parista putkesta ja esteestä, hypyttäneet muuria ja rengasta, juosseet keppikujaa, harjoitelleet valssia koiran kanssa ja ilman... Kurssi on mennyt tosi kivasti, olen tykännyt meidän ryhmästä ja ohjaajasta tosi paljon! Mieluusti jatkaisin treenaamista eteenpäinkin tuolla porukalla.

Koirapuistossa on käyty pariin otteeseen ja saatu uusia tuttavuuksia. Pakko hehkuttaa taas miten fiksu nuori koira meillä on! Vaikka joskus pitää vähän isotella ja esittää, ei se koskaan ala turhanpäiväisiä rähjäämään *koputtaa puuta*. Tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa ja sen takia on niin helppo sen kanssa koirapuistoilla.

Tallilla olen käynyt ihan samaan tapaan kuin aikaisemminkin, kerran viikossa. Tällä hetkellä ratsuna on ollut ihana Vilma, todella tasokas hevonen, jolta pitää kuitenkin osata vaatia asioita, jotta se toimisi oikein. Suunnitelmissa on mennä parille tallinpitäjän tunnille tässä heti kun kerkiän, jotta tulisi välillä ratsastettua myös valvovan silmän alla ja mahdollisesti saisi taas jotain vinkkiä ja neuvoa. Tallille on myös tullut kaksi kissanpentua, joita on tullut enemmän kuin tarpeeksi siliteltyä.

Olemme ahkerasti myös harjoitelleet hihnakäytöstä, tarkalleen ottaen hihnassa vetämättä kulkemista ja nyt viime päivien aikana se onkin alkanut sujumaan jo ihan mallikkaasti. Tosin siinä vaiheessa kun mennään yhdessä molempien koirien kanssa, tuntuu tyhmyys tiivistyvän ja vetäminen alkaa. Sen takia olen nyt koittanut mennä jonkun verran yksin, jotta saataisiin hihnakäytös ensin yksin mennessä toimimaan. Sen jälkeen voidaan siirtyä hiomaan sitä porukassa kulkemiseen. Koirien ohitukset ovat myös parantuneet huimaa vauhtia. En tiedä, mitä Brunolle on käynyt, mutta parilla viime lenkillä se ei ole miltei edes huomioinut vastaan tulevaa koiraa vaan on jatkanut rauhassa ja riekkumatta kulkua. Yleensä sillä on siis ollut tapana yrittää kiilata eteeni tai vähintäänkin se vetää koiraa kohti, nyt on voinut olla vaikka hihna ihan löysänä eikä mitään ongelmaa. Toivotaan, ettei tämä ole vain joku ohikiitävä päähänpistos, vaan pysyvämpi muutos.

Lunta täälä oli hetken aikaa, mutta nyt se on taas jo sulanut pois. Harmi tällaiselle talvea rakastavalle ihmiselle.

Auringonnousun aikaan oli ihan mukava lenkkeillä.

Luoksetulot ovat myös parantuneet huimasti. Nyt uskallan taas jo pitää koiraa lenkeillä irti, kun tiedän ettei se ihan kuuroksi muutu. Toki on vieläkin niitä hetkiä, kun ne puskasta lentävät fasaanit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin minä, mutta näissäkin tilanteissa aina loppujen lopuksi se koira kyllästyy ja parin perkeleen jälkeen tottelee. Tätäkin harjoitellaan koko ajan, mutta tosiaan aina vain parempaan suuntaan ollaan menossa. Tässäkin tosin on se, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja jos mennään yhdessä niin että Saagakin on mukana, ei molempia voi pitää samaan aikaan irti. Muuten ei kumpaakaan koiraa näe enää hetkeen.

Tiivistettynä siis meillä menee tällä hetkellä hyvin, toivottavasti muillakin!