Treeniä treeniä

Tammikuun alusta ollaan taas jatkettu aktiivisesti agilityn parissa, jossain aikaisemmassa postauksessa saatoin alkeisjatkokurssin mainitakin. Taidot ovat kehittyneet niin koiralla kuin ohjaajallakin ja paljon uusia asioita ollaan oivallettu.

Kuvat otettu 25.1.2017

Erityisen ylpeä pienestä valkoisesta olin kuitenkin viimeisimmällä agikerralla, kun alettiin harjoittelemaan takaaleikkausta. Meidän käytössä oleva osa kentästä oli jaettu kahtia niin, että toisella puolella yksi sai harjoitella takaaleikkausta, ja toisella puolellaa oli valssiharjoitus. Molemmissa pisteissä oli aina yksi koira kerrallaan ja sillä aikaa loput, eli meidän ryhmän tapauksessa kaksi muuta koirakkoa odottivat sivummalla antaen muille harjoitusrauhan. Pieni treeniryhmä on kyllä onni.

Brunon kanssa oltiin ensin sivummalla ja sen jälkeen mentiin takaaleikkausharjoitukseen. Harjoituksessa oli suora putki ja sen jälkeen hyppy, jonka jälkeen oli käännös joko oikealle tai vasemmalle ja toinen hyppy. Harjoitus aloitettiin niin, että minä juoksin putken oikealla puolella ja ohjasin koiran ensimmäiselle hypylle, jonka takana hieman vasemmalle puolelle sijoitettuna oli palkkausalusta. Idea oli siis se, että koiran lähdettyä hyppyyn ohjaaja leikkaa takaa toiselle puolelle. Koira hiffasi idean tosi nopeasti, kun juoksin putken oikealla puolella ja pian saatiin otettua jo toinen hyppy ensimmäisen perään. Sama harjoitus toistettiin vielä tietysti niin, että juoksin vasemmalla puolella ja siitä B vähän hämmentyi, mutta parin kerran jälkeen sekin oli ihan ok. Ylpeä sai kyllä jätkästä olla, aikaisemmin meillä on hallilla putken kanssa ollut se ongelma, että se tahtoo niihin kovin herkästi merkkailla. Kotona se rakastaa meidän pientä olematonta metrin mittaista putkea yli kaiken, mutta hallilla syystä tai toisesta ei ole aina sujunut. Nyt blondi kuitenkin viiletti putken läpi niin kovaa kun pienistä koivistaan lähti, ei aikomustakaan, että se olisi jäänyt sinne jumittamaan! Muutenkin se teki koko harjoituksen niin täysillä, kyllä siitä vielä hyvä harrastuskoira tulee! <3

Mun luu älä koske.

Takaaleikkausharjoituksen jälkeen käytiin nopsaan ulkona ja siirryttiin sitten hetkeksi rauhoittumaan sivummalle, jotta toiset saivat treenata rauhassa. Tämä olikin hyvä tilaisuus harjoitella "vieraassa" paikassa rauhoittumista, ja loppujen lopuksi blondi yllätti minut täysin rauhoittumalla tosi hyvin. Edes pari kertaa treenialueelta karannut ja moikkaamaan tullut porokoiraneiti ei saanut jätkän pasmoja sekaisin, päinvastoin, siinä se makasi rauhassa jalkojeni juuressa ja vähän vain haisteli, kun toinen tuli viereen pörräämään. Jos me nyt saataisiin jatkossa enemmänkin tämänlaista rauhallisuutta hallille, tähän mennessä kun kaverin on aina pitänyt ensimmäiseksi ilmoittaa kaikille olevansa paikalla. Ajattelin myös "opettaa" Brunolle jonkun jutun, jonka luokse se ymmärtäisi rauhoittua. Tuolla hallilla palkkailin sitä satunnaisesti maassa olleen lapaseni päälle silloin, kun se oli rennosti, jospa me tehtäisiin mun lapasista se juttu. No, sen näkee sitten.

Kilometrikieli

Eilen naksuttelin ihan täälä kotona hetken aikaa takajalkatargettia. Meillä ei tähän mennessä ole ollut mitään tiettyä juttua minkä kanssa sitä oltaisiin treenattu, välillä on harjoiteltu rappusilla, välillä paksun kirjan kanssa ja välillä ties miten. Nyt kuitenkin löysin isäni luota sopivan tyynyn, jonka kanssa varmaan tästä eteenpäin harjoitellaan. Perjaatteessahan Bruno osaa takajalkatargetin jo, mutta tosi paljon siinä on vielä hiomista. Perusidea koiralle kuitenkin pitäisi olla aika selkeä.

Koitan tässä jossain vaiheessa ottaa kotitreeneistä videota, jotta materiaalissa olis vähän vaihtelevuutta perus kuvien rinnalle. Muutenkin yritän tässä alkuvuoden mittaa saada blogia aktiivisemmaksi, pikkuhiljaa se alkaa soljumaan mukaan normaaliin arkeen. Tähän mennessä olen ollut huono bloggaaja, myönnän sen itsekin, mutta ehkä tämä nyt on se ääneen lausumaton uudenvuodenlupaus, joka toteutuisi. Tulevaisuudessa toimiva ja joustava vaihtoehto itselleni olisi varmaankin se, että kirjoittaisin postaukset esimerkiksi bussimatkalla kouluun tai sieltä kotiin kännykällä, usein minusta tuntuu, että kännykällä kirjoittaessa ajatus kulkeekin paljon paremmin. Kuvat voin sitten aina jälkikäteen nopsaan koneelta lisätä kotona ja näin blogin pitäminen helpottuu itselläkin. Aina on ollut jotenkin niin työn takana avata se läppäri ja kirjoittaa postaus ja katsoa kuvat, vaikka konetta kuitenkin melkein joka päivä käytän. Kännykkä kuitenkin on siinä mielessä helpompi, että se nyt muutenkin kulkee koko ajan ja joka paikassa mukana, jolloin saan ideat ja ajatukset nopeasti ja helposti ylös. Aikataulullisesti tää helpottais omaa arkea myös, itse kun olen tällainen harrastava ihminen, niin täysin harrastusvapaita päiviä viikossa on vain yksi tai kaksi. Näin saisin bloggauksesta kaiken irti kuitenkaan käyttämättä liikaa aikaa siihen. Itse asiassa suurin osa tästäkin postauksesta on kirjoitettu kännykällä, tämän viimeisen kappaleen vain jouduin kirjoittamaan uudestaan, se ei ollut jostain syystä tallentunut. Alkuperäinen kappale oli mielestäni parempi, mutten sitä ulkoakaan enää muista, niin piti yrittää vain muistella, mitä siihen olin kirjoittanut.

Voi olla, että nyt jonkun aikaa postauksissa näkyy vain vanhoja arkistojen kätköistä löytyneitä kuvia, mutta koitan napsia kuvia aina kun ehdin (eli todennäköisesti vain viikonloppuisin). Ensi viikolla mulla on taas koeviikko, joten voisin silloin keksiä jotain kivaa tänne, ainakin MyDay olisi tarkoitus tehdä jossain välissä kirjallisena, koiran liikkumismuodot voisi myös olla hyvä ja MyWeek tuon mydayn rinnalle. Tässä alkuvuoden mittaan toteutan noita sitten sitä mukaa kun ehdin, ja sekaan tulee sitten tämän tapaisia treeni- ja kuulumispostauksia.

Ihan eka kuvauskeikkani

Otsikostahan sen jo huomaa, vihdoinkin pääsin ihka ensimmäiselle kuvauskeikalleni. Oltiin kaverini kanssa jo pidemmän aikaa suunnitelleet, että tulisin kuvaamaan häntä ja hänen poniaan, ja pari viikkoa sitten aikataulut osuivat vihdoinkin sopivasti ja matka alkoi kohti tallia. Kaverini ja hänen äitinsä olivat hyvin suunnitelleet etukäteen, missä kuvia otettaisiin ja minun täytyi sitten vain ikuistaa hetket. Näiden kanssa oli tosi helppo toimia, kun visiot olivat valmiina eikä paljoa tarvinnut miettiä. Olen tuntenut kyseisen ystäväni miltei koko ikäni, joten jo sen puolesta oli mukava toimia ja yhteistyö ja kommunikaatio pelasi tosi hyvin. Kuviin olin tosi tyytyväinen, ja vaikka kaikkien kuvien läpikäymiseen ja parhaiden valitsemiseen ja läpikäymiseen menikin aikaa, oli se silti sen arvoista. Muutama kuvista nousi omiksi lemppareiksi, ja ajattelinkin julkaista niitä täällä blogin puolella.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi 2016 oli yhtä vuoristorataa ja nyt voi onneksi sanoa sen olevan ohi. Alkuvuosi oli minulle vähän hankalaa aikaa, mutta kesää kohden kaikki alkoi sujumaan paremmin. Kesäkuun Saksan reissu oli yksi vuoden kohokohdista! Heinäkuussa oli taas vähän henkilökohtaisia ongelmia, mutta niistäkin selvittiin. Itse asiassa syksyllä uudessa koulussa aloitettu opiskelu auttoi todella paljon ja olen saanut hirveästi uusia kavereita. Kaverit tukivat myös silloin, kun 14-vuotias koiramme Ransu pitkän ja hyvän elämänsä päätteeksi lähti sateenkaarisillan toiselle puolelle.

Loppuvuodesta päästiin myös Brunon kanssa agilityn alkeiskurssille, joten loppua kohden vuosi on parantunut, vaikka pieniä vastoinkäymisiä onkin tapahtunut. Agilityn merkeissä päästäänkin jatkamaan jo aika pian, nimittäin alkeisjatkokurssilla, joka alkaa ensi viikolla.

Joulun jälkeen lähdettiin isoveljeni ja pikkusiskoni kanssa muutamaksi päiväksi Pohjanmaalle isovanhempien luokse käymään. Isovanhempani asuvat maalla ja rakastan sitä paikkaa yli kaiken. Tykkään niin paljon siitä, kun voi rauhassa luonnon keskellä kävellä koiran kanssa, eikä tarvitse vaivata päätään vastaantulijoilla. Brunokin selvästi nautti päästessään juoksemaan vapaana laajalla alueella. Tosi hyvin se totteli taas luoksetulokäskyjäkin paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Uusi vuosi oli ja meni, olin kotona kaverin kanssa eikä tehty mitään ihmeellistä. Tämä uusi vuosi oli tosiaan vasta toinen Brunolle ja Saagalle, ensimmäinen ilman Ransua. Hyvin ne kuitenkin reagoivat raketteihin, vähän ne ihmettelivät ääniä, mutta en nyt sanoisi että kumpikaan niitä erityisen paljon olisi pelännyt. Brunoa jänskätti ehkä vähän enemmän, mutta ihan hyvin yö meni.

Ensimmäisenä päivänä treenailtiin esteitä meidän pihalla. Harjoiteltiin valssia ja eteenlähettämistä. Bruno oli hieman laiskalla päällä, mutta syttyi tosi hyvin eteenlähetyksissä. Yritin ottaa treenistä videota, mutta kamera oli temppuillut jotain omiaan ja pätkinyt videoita ennenaikaisesti, joten eteenlähettämisestä ei ole ollenkaan materiaalia.

Eilen lähdimme Brunon kanssa Turkuun. Jäimme kauppatorilla pois ja kävelimme koulureittini, jonka jälkeen lähdimme päämäärättä hortoilemaan jonnekin päin. Jossain vaiheessa matkaa päätin, että mennään käymään koirapuistossa, ensin suunnitelmissa oli että olisimme menneet Kakolanmäen koirapuistoon (tosi kivalla paikalla, kannattaa käydä jos asuu Turun seudulla) mutta päädyttiinkin sen sijaan Kupittaan koirapuistoon. Kauaa ei ehditty yksin olla, kun paikalle tuli mies shiba inu -uroksensa kanssa. Pojilla oli vähän keskinäistä känää, mutta selvittiin ihan vain murinalla ja tuijottelulla. Onnea on koira joka ei varta vasten kerjää verta nenästä vaan osaa väistää, kun toinen koira uhittelee *koputtaa puuta*. Vaikka Brunokin murisi, tuli se heti kauemmas kun kutsuin. Loppua kohden oli välit aika lailla selvitetty ja murina jäi melkein kokonaan pois. Ei oltu puistossa ihan kamalan kauaa, suunnilleen puoli tuntia siellä pyörittiin ja sitten minulle tuli kylmä ja lähdettiin kohti bussipysäkkiä ja kotia. Bussimatkalla pieni kermanvärinen karvapallero melkein nukahti ja ilme oli aika "kukamitämissähäh" kun piti jäädä bussista pois. Vaikka viihdytäänkin molemmat paremmin täälä kauempana kaupungin vilinästä, on se ihan kivaa vaihtelua välillä lähteä jonnekin uusiin lenkkimaisemiin. Ja tuon kanssa nyt on helppo matkustaa kun kulkee bussissa niin fiksusti.

Tänään käytiin suunnilleen parin tunnin lenkillä, käveltiin ensin Ihalan koirapuistolle, vietettiin sielä ehkä vartti kun yksin oltiin ja jatkettiin sitten matkaa. Puolet ajasta mulla ei ollut hajuakaan missä päin mentiin, mutta ei se menoa haitannut.

Mulla jatkuu koulu taas ensi maanantaina, joten pitää nyt ehtiä nauttia vielä näistä viimeisistä lomapäivistä. Mukavasti pakkasetkin tulivat tänne Suomeen nyt uuden vuoden myötä.

Toivottavasti muilla on alkanut uusi vuosi yhtä hyvin!

Mitäs meille kuuluu?

Viime viikkojen aikana on ehtinyt taas sattua ja tapahtua kaiken näköistä.

Olemme käyneet agilityn alkeiskurssin miltei loppuun asti. Tähän mennessä olemme harjoitelleet kosketusalustaa (valmistaa kontakteja varten), menneet pieniä radanpätkiä, jotka ovat koostuneet parista putkesta ja esteestä, hypyttäneet muuria ja rengasta, juosseet keppikujaa, harjoitelleet valssia koiran kanssa ja ilman... Kurssi on mennyt tosi kivasti, olen tykännyt meidän ryhmästä ja ohjaajasta tosi paljon! Mieluusti jatkaisin treenaamista eteenpäinkin tuolla porukalla.

Koirapuistossa on käyty pariin otteeseen ja saatu uusia tuttavuuksia. Pakko hehkuttaa taas miten fiksu nuori koira meillä on! Vaikka joskus pitää vähän isotella ja esittää, ei se koskaan ala turhanpäiväisiä rähjäämään *koputtaa puuta*. Tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa ja sen takia on niin helppo sen kanssa koirapuistoilla.

Tallilla olen käynyt ihan samaan tapaan kuin aikaisemminkin, kerran viikossa. Tällä hetkellä ratsuna on ollut ihana Vilma, todella tasokas hevonen, jolta pitää kuitenkin osata vaatia asioita, jotta se toimisi oikein. Suunnitelmissa on mennä parille tallinpitäjän tunnille tässä heti kun kerkiän, jotta tulisi välillä ratsastettua myös valvovan silmän alla ja mahdollisesti saisi taas jotain vinkkiä ja neuvoa. Tallille on myös tullut kaksi kissanpentua, joita on tullut enemmän kuin tarpeeksi siliteltyä.

Olemme ahkerasti myös harjoitelleet hihnakäytöstä, tarkalleen ottaen hihnassa vetämättä kulkemista ja nyt viime päivien aikana se onkin alkanut sujumaan jo ihan mallikkaasti. Tosin siinä vaiheessa kun mennään yhdessä molempien koirien kanssa, tuntuu tyhmyys tiivistyvän ja vetäminen alkaa. Sen takia olen nyt koittanut mennä jonkun verran yksin, jotta saataisiin hihnakäytös ensin yksin mennessä toimimaan. Sen jälkeen voidaan siirtyä hiomaan sitä porukassa kulkemiseen. Koirien ohitukset ovat myös parantuneet huimaa vauhtia. En tiedä, mitä Brunolle on käynyt, mutta parilla viime lenkillä se ei ole miltei edes huomioinut vastaan tulevaa koiraa vaan on jatkanut rauhassa ja riekkumatta kulkua. Yleensä sillä on siis ollut tapana yrittää kiilata eteeni tai vähintäänkin se vetää koiraa kohti, nyt on voinut olla vaikka hihna ihan löysänä eikä mitään ongelmaa. Toivotaan, ettei tämä ole vain joku ohikiitävä päähänpistos, vaan pysyvämpi muutos.

Lunta täälä oli hetken aikaa, mutta nyt se on taas jo sulanut pois. Harmi tällaiselle talvea rakastavalle ihmiselle.

Auringonnousun aikaan oli ihan mukava lenkkeillä.

Luoksetulot ovat myös parantuneet huimasti. Nyt uskallan taas jo pitää koiraa lenkeillä irti, kun tiedän ettei se ihan kuuroksi muutu. Toki on vieläkin niitä hetkiä, kun ne puskasta lentävät fasaanit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin minä, mutta näissäkin tilanteissa aina loppujen lopuksi se koira kyllästyy ja parin perkeleen jälkeen tottelee. Tätäkin harjoitellaan koko ajan, mutta tosiaan aina vain parempaan suuntaan ollaan menossa. Tässäkin tosin on se, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja jos mennään yhdessä niin että Saagakin on mukana, ei molempia voi pitää samaan aikaan irti. Muuten ei kumpaakaan koiraa näe enää hetkeen.

Tiivistettynä siis meillä menee tällä hetkellä hyvin, toivottavasti muillakin!

Agilityn alkeiskurssi

Joskus muistaakseni manitsin, miten olimme Brunon kanssa ilmoittautuneet agilityn alkeiskurssin pääsykokeeseen. Pääsykoe olikin pari viikkoa sitten ja meni ihan kivasti. Alkupörinöiden loputtua Bruno keskittyi ihan kivasti ja otti kontaktia tosi hyvin. Pääsykokeessa ei siis tehty mitään rakettitieteen tehtäviä, lähinnä vain katsottiin koirakon yhteistyötä.

Porukka jaettiin ensin siis puoliksi, ja toinen puolisko meni kentän toiselle puolelle toisen ohjaajan kanssa tekemään omia juttuja, loput jäivät toisen ohjaajan kanssa kokeilemaan putkea. Me oltiin Brunon kanssa ensin kauempana tekemässä näitä "yhteistyö"tehtäviä. Aluksi mentiin kaikki piiriin ja sitten jokainen vuorotellen oman koiran kanssa pujotteli muiden ohi. Aluksi olin vähän epäilevä Brunoa kohtaan, aikaisemmin tällainen tehtävä on tuottanut suuria ongelmia ja koira on vaan yrittänyt rähistä ohitettaville. Ilmeisesti hihnakäyttäytymisen harjoittelun ja iän myötä on tullut koiralle itseluottamusta ja itsehillintää sekä keskittymiskykyä enemmän, hämmästyin toden teolla miten hyvin suoriuduttiin. Koira piti koko ajan kontaktia ja syötin sille namia namin perään eikä kertaakaan meinannut lähteä hallinnasta. Ylpee! <3

Toisena tehtävänä oli luoksetulo. Jokainen vuoronperään vei koiransa paikalle haluamaansa asentoon (itse laitoin makaamaan) ja sitten ensin kävelee haluamansa matkan päähän ja palaa takaisin, ja sitten taas kävelee haluamansa matkan päähän ja kutsuu koiran luokseen. Meillä meni ihan kivasti, paikalla oloa maaten ollaan kuitenkin aika paljon harjoiteltu ja luoksetulokin on jo pidemmän aikaa ollut treenin alla, joten käskyt menivät koiralle hyvin perille. Tämän jälkeen saatiin siirtyä odottamaan seuraavaa pistettä eli putkea varten ja käytiinkin odotellessa nopeasti haukkaamassa happea.

Toisessa pisteessä oli siis putken kokeilua muutamaan kertaan. Meille putki on tuttu ja kiva juttu, Bruno on jo ihan pentuna juossut kissamme pientä tunnelia ja liian isoksi kasvettuaan sille ostettiin isompi tunneli, jota se rakastaa painaa edestakaisin. Ajattelinkin siis, ettei tästä tule mitään ongelmaa, ja hetihän koira tajusikin, mistä on kyse. Meillä vaan kävi sellainen pieni äksidentti, että Bruno ohjaajan sanoja lainatakseni ilmeisesti päätti omistavansa kyseisen tunnelin siitä kerran läpi mentyään, että päätti merkata sen sisälle. Jouduttiin maksamaan pissasakko, mutta ei se menoa haitannut, vahinkoja sattuu ja tärkeintä on, että meillä oli hauskaa!

Toisen pisteen jälkeen sai lähteä kotiin ja pääsykokeen tuloksista ilmoitettiin siitä n. viikkoa eteenpäin. Meitä onnisti ja päästiin kuin päästiinkin kurssille! Mulla vain kävi siinä mielessä huono tuuri, että sain sähköpostin syystä tai toisesta liian myöhässä ja missasin kurssiin kuuluvan teoriatunnin. Muut kurssilaiset kuitenkin kertoivat eilen, jolloin eka käytännön kerta oli, ettei teoriassa oikeastaan mitään ihmeellistä käyty läpi, muutamat venytykset selitettiin ja nekin käytiin eilen tunnin alussa läpi. Kurssiohjelmaa oli myös käyty hieman läpi, mutta siitä oli liite sähköpostissa.

Ja eilen tosiaan oli ensimmäinen kunnon kurssikerta. Tunti aloitettiin näyttämällä kylkien ja takajalkojen venytykset, joista oikeastaan takajalkojen venytyksiä olen koiralle ennenkin tehnyt. Venytysten jälkeen aloitettiin treenaamaan, näin ensimmäisellä kerralla aiheena oli siivekkeen kierto ja takajalkatargetti. Aloitettiin siivekkeen kierrolla ja jokainen (meitä oli neljä kaiken kaikkiaan) siirtyi omalle paikalle. Ideana oli, että koira itse hakeutuu kiertämään siivekkeen ja siitä heti palkataan. Hieman sai koiraa avittaa, jos se ei ideaa älynnyt, mutta pääasiassa koiran piti itse keksiä, mitä pitää tehdä. Bruno älysi aika nopeasti mistä on kyse, ohjaaja kysyikin pariin otteeseen, ollaanko aikaisemmin treenattu kun niin nopeasti oppi. Täydellistä se ei tietenkään ollut, eihän kukaan osaa mitään kunnolla yhden treenikerran jälkeen, mutta toistoja ja treeniä, niin saadaan joskus varmaan jo pidempääkin välimatkaa otettua.

Toisena tehtävänä tosiaan oli takajalkatargetti, joka valmistelee kontaktiesteiden opettamiseen. Koira ohjattiin ensin targettina toimivan korokkeen päältä ja palkataan heti, kun sillä on vain takajalat targetilla. Bruno älysi melko nopeasti, että vain takajalat kuuluu olla targetilla, mutta mun piti silti vielä joka kerta ohjata se targetille, itse se ei siihen osannut vielä hakeutua. Kerran se taisi vahingossa peruuttaa suoraan oikeaan asentoon. Taas ohjaaja kehui koiran nopeaa oppimista, ylpeä! <3

Kotiläksyksi tuli takajalkatargetin harjoittelu, ja tänään koulun jälkeen harjoittelin sitä rappusten avulla. Nopeasti Bruno älysikin taas, että takajalat kuuluu jättää ylemmäs ja sitten saa palkkaa, mutta ei se vielä oikein ymmärrä itse hakea siihen paikkaan, joka kerta se pitää ohjata siihen targetille. Noo, treeniä treeniä.

Kaiken kaikkiaan olen näin yhden kurssikerran perusteella jo todella innoissani, monta vuotta olen kuitenkin agilityn aloittamisesta haaveillut ja vihdoinkin se käy toteen. Meidän ryhmän ohjaaja on tosi mukava ja ohjeet ja neuvot ovat selkeitä ja helposti ymmärrettäviä. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa!

Studiokuvia

Otsikko on ehkä hieman harhaan johtava, ei siis oikeasti olla menty studioon ottamaan kuvia. Tässä yksi päivä vaan keksin hyödyntää makuuhuoneen yksiväristä seinää ja koitin ottaa studiokuvatyyppisiä kuvia. Osa onnistuikin ihan mukavasti!

Ajattelin, että ottaisin ensin sellaisia "edustuskuvia", ja sen jälkeen muutaman kuvan teemalla unikeot, ja oikeastaan molemmat koirat suoriutuivat tosi hyvin! Bruno viiihtyi hyvin peiton alla ja onnistui näyttämään ihan väsyneeltä ja Saaga taas tuli kivasti sängyn reunalle makaamaan ja haukottelikin sopivasti pariin otteeseen. Minusta tällaisia "teemakuvauksia" on kiva toteuttaa ja varmasti toteutan tulevaisuudessakin, olen jo suunnitellut pikkusiskoni värväämistä malliksi. ;) Sain myös kovasti kehuja ystävältäni valokuvaustaidoistani, kehut ovat aina sydäntä lämmittäviä ja pitävät mukavasti myös motivaatiota yllä. Olen kyllä omasta mielestänikin kehittynyt valokuvaajana viime aikoina huimasti.

Malleina toimivat Bruno ja Saaga.

Kun on aika päästää irti

Pieni mä vielä olin itsekin,

kun koiranpennun mä syliini sain.

Saaneeni tiesin mä tosi kaverin, 

et leikkikalu ollut sä vain.

Sinä kasvoit mun vierelläin,

kuinka hyvä on ollutkaan näin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin, 

juosta kanssas mä sain lailla tuulen.

Niin lämmin tunne herää sisälläin,

kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Usein mä tunsin, 

mua ymmärrä ei

koko maailmassa varmaan kukaan.

Tieni kun metsään ja poluille vei, 

vain sinä silloin kelpasit mukaan.

Alla puiden joskus itkinkin

ja sun turkkias niin silitin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin, 

juosta kanssas mä sain lailla tuulen.

Niin lämmin tunne herää sisälläin,

kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Yhteinen aika pian lopussa on,

sitä hyväksyä on vaikeaa.

Päivät nuo leikin ja riemun auringon

taivaanrannan taakse katoaa.

Kohta sammuu säde viimeinen,

siitä kiinni pitää voi mä en.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin, 

juosta kanssas mä sain lailla tuulen.

Niin lämmin tunne herää sisälläin,

kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Niin lähti rakas karhuntassumme viimeiselle matkalleen. <3 Ikävä on kova, mutta sitä helpottaa tieto siitä, että karvakorva on nyt paremmassa paikassa, jossa ei kärsi.

Rest In Peace, 

Famskin Ralle "Ransu"

13.2.2002-20.9.2016

Maailman paras ystävä ja perheenjäsen <3